Ralli 01.03.2020

Lauri Joona SM-kärjessä kevättauolle – Hattutemppu hukkui lumipölyyn

EK3 oli ratkaisevassa asemassa Joensuussa, mistä Lauri Joona lähtee kuitenkin kohti kesää SM3-sarjakärkenä. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki.

Sastamalalaisen rallikuljettaja Lauri Joonan talvikausi Ralli SM -sarjassa on ollut lähes täydellinen. Kolmesta ajetusta osakilpailusta tuloksena on ollut kaksi voittoa ja yksi kakkossija. Näillä tuloksilla Joona johtaa kevättauolle jäävää SM-sarjaa.

Joonan hektinen helmikuu päättyi lauantaina ajettuun Ralli SM -sarjan kolmanteen, ja talvikauden päättävään, osakilpailuun SM Itäralliin. Joona oli hallinnut SM3-luokkaa koko alkukauden vieden nimiinsä molemmat aiemmat kisat.

– Joensuusta odotettavissa on varmasti vauhdikkaita teitä ja tällä kertaa niistä todennäköisesti pääsee nauttimaan kunnolla, sillä sääennusteet eivät lupaa lunta viime vuoden tapaan, Ford Motorcraft Rally Teamissa ajava Joona kommentoi kisan alla.

SM Itärallissa ajettiin yhteensä viisi erikoiskoetta. Kaksi ensimmäistä Joona ajoi mielestään “ihan ok”, ja siltä meno näytti tulostenkin valossa. Ensimmäiseen huoltoon tullessa Joona ja kartturi Markus Määttänen olivat toisena, vain 8,5 sekuntia kisaa johtavaa Sami Pajaria perässä.

Kisan kolmas erikoiskoe toi lopullisen ratkaisun voittokamppailuun. Itärallin pisimmällä, yli 33 kilometriä pitkällä pätkällä Joonan edessä olevalla kilpailija spinnasi, ja sen seurauksena autot ajoivat peräkkäin, mikä hidasti takana tulleen menoa. Ero ykkösenä ajaneeseen Pajariin venyi 27 sekuntiin, mutta kakkossija säilyi.

– Ei mennyt kolmospätkä ihan niin kuin piti. Ajettiin seitsemisen kilsaa edessä ajavan perässä, kun ne spinnasi. Ei siinä paljoa nähnyt lumipölyltä. Turhauttaa, mutta tämä on rallia, totesi Joona erikoiskokeen maalissa.

Liekö kolmospätkän tapahtumat sisuunnuttaneet kovahermoiseksi Sastamalan viilipytyksikin kutsuttua Joonaa, mutta kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle Joona ajoi pohja-ajat. Ja kun EK3:n tapahtumista annettiin aikahyvitystä, kutistui ero ykkössijaan 15 sekuntiin. Kolmanneksi Itärallissa ajoi Henri Hokkala.

– Kyllä ralli hyvin meni. Meillä oli vähän huono rengastaktiikka kisaan ja siitä kärsittiin alussa. Jonkin matkaa ajeltiin edessä ajaneen perässä EK3:lla ja kahdella viimeisellä ajettiin pohja-aikavauhtia, joten kaikin puolin hieno kisa, summasi Joona tämän vuoden Itärallin.

Talvikauden jälkeen Joona johtaa SM3-luokan SM-sarjaa 20 pisteellä ennen Pajaria. Kolmantena pistetaulukossa on Aleksi Röyhkiö, joka on 35 pistettä Joonaa perässä.

– Talvikausi on sujunut kyllä hienosti. Tästä kiitokset karttureille Juha Lummaalle ja Markus Määttäselle sekä kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet tämän.

Ralli SM -sarjassa on vuorossa nyt yli kolmen kuukauden tauko, ja seuraavan kerran pisteistä ajetaan kesäkuussa Kouvolassa.

Lauri Joonan talvikausi sujui mallikelpoisesti. Kuva: Tonigraphs / Toni Ollikainen.

SM Itärallin tulokset

Sarjapisteet 3/6 ajetun osakilpailun jälkeen

Ralli SM -sarjassa ajetaan kaudella 2020 kuusi osakilpailua: 3 talvella ja 3 kesällä. Kausi alkaa tammikuun puolessa välissä Rovaniemeltä ja päättyy syyskuun lopussa Seinäjoella ajettavaan finaaliosakilpailuun. Lisätietoa sarjasta www.rallism.fi.

Teksti: Anu Haapalainen, tiedote.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli