Crosskart 25.02.2019

Lauri Halonen ajoi crosskartien talvisarjan mestariksi viimeisillä voimanrippeillään

Lauri Halonen ajoi voittoon myös talvisarjan viimeisessä osakilpailussa. Kuva: Jari Nurminen

9-vuotias Lauri Halonen voitti mestaruuden crosskartien talvisarjassa, se varmistui sunnuntaina Kiteellä. 85 kuutioisten sarjassa toista kauttaan ajava kouvolalainen ei saavuttanut titteliä helpolla, vaan dramaattisten vaiheiden jälkeen. Halonen sairastui kilpailupäivän aattoiltana vatsatautiin ja tiimi oli jo lähdössä kotimatkalle, mutta sisukas nuorukainen päätti toisin, hän halusi ajaa, ja kiidättikin “Laten Lakuauton” voittoon.

Halonen on aloittanut crosskartilla kilpailemisen kolme vuotta sitten mini-luokasta, viime vuonna oli iän salliessa aika ottaa askel eteenpäin. Uran ensimmäinen kausi 85 kuutioisten luokassa päättyi kolmanteen sijaan.

Tämän kauden avaus, Marttilassa ajettu sprint oli jäätävä kokemus. Kilpailupäivän kova pakkanen lähes hyydytti “avoautoilla” ajaneet kuljettajat, suorituksen jälkeen oli sormien sulattelun aika.

– Koko päivän oli tosi kylmää, ja kun haluan ajaa ohuilla ajohanskoilla, sormet olivat ihan umpijäässä kun tulin maaliin, Halonen kertoi hytisten.

Toinen osakilpailu ajettiin Raahessa, pohjoiseen lähtö oli vaakalaudalla viikolla riehuneen kuumeilun vuoksi. Halosen ajohalut kuitenkin selättivät kuumemittarin lukemat ja matka toi kauden ensimmäisen voiton.

– Kuume ehti laskea juuri ennen Raaheen lähtöä, lepäilin autossa koko pitkän matkan, kilpailupäivänä kunto oli jo parempi. Voitto tuli tiukan kisan jälkeen yhden sekunnin erolla, Halonen iloitsi.

Kolmas ja viimeinen talvikilpailu ajettiin helmikuun viimeisenä sunnuntaina Kiteellä. Tällä kertaa tähdet olivat muuten kohdallaan, mutta matkalla alkanut vatsatauti oli katkaista retken, hotellissa yön jatkunut raju oksentelu vei voimat. Nuorukainen oli aamulla kalpea kuin haamu ja tiimi oli lähdössä kotimatkalle, mutta kuljettaja päätti yrittää.
Ensimmäisellä kierroksella Halonen tekaisi toiseksi nopeimman ajan, ja siirtyi välittömästi maaliin tultuaan huoltoautoon keräämään voimia vatsakouristusten edelleen jatkuessa. Toisella kierroksella sama rituaali toistui, tällä kertaa pohja-ajan jälkeen oli aika huilata, kolmas ja ratkaiseva kierros oli edessä.

Kerättyään viimeisetkin voimanrippeet, hän onnistui vielä kerran, tuloksena oli nopein aika ja kilpailun voitto. Halonen kruunattiin voiton ansiosta FinRX-talvisarjan mestariksi, ja nyt irtosi jo vähän hymyäkin.

– Oli hienoa ajaa Kiteellä, vaikka kunto oli tosi heikko. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä vatsa kramppasi rajusti, mutta ajaessa sitä ei ehtinyt huomata. Kiitos tiimille, eli isälle ja äidille että jäätiin mun toiveesta ajamaan ja voitettiin mestaruus. Kotimatka tosin oli aika surkea, kun olo taas paheni, kotoa tavoitettu Halonen päättää.

Lauri Halosen mestaruus on hänelle ensimmäinen merkkipaalu määrätietoisesti rakentuvan uran varrella. Seuraava tavoite on olla mahdollisimman hyvässä vauhdissa kesäkauden kilpailuissa, kesälle on suunnitteilla myös jotain aivan uutta, siitä tiedotamme myöhemmin.

Teksti: Toni Lönnroos

Uusimmat

Lisää aiheesta

Crosskart