Ralli 23.01.2016

Latvala suistui tieltä Monte Carlo -rallissa

Lauantai oli varsin musta päivä Jari-Matti Latvalalle.

Volkswagen-kuljettaja tuli aamun kaksi erikoiskoetta mallikkaasti läpi, mutta EK:lla 11 sattunut ulosajo ja siitä seurannut auton vaurioituminen johtivat lopulta keskeytykseen.

Latvala osui rytäkässä myös yhteen mieskatsojaan. Tiimi kertoi osumasta Latvalalle radion välityksellä erikoiskokeen jälkeen. Huoltotoimet eivät onnistuneet, ja Latvala ei enää jatkanut rallia tapahtuneen jälkeen.

Pettymys oli niin kova, että Latvala ei halunnut kommentoida asiaa kenellekään, vaan poistui vähin äänin koti-Suomeen.

Yleiskilpailussa kärkipaikka pysyi nyt entistä tukevammin Sébastien Ogierin hyppysissä. Kris Meeke, joka vielä aamulla uhitteli Ogierin kärkipaikkaa, joutui keskeyttämään EK:lla 13, ajettuaan tiellä olleeseen kiveen. Auton vaihdelaatikko hajosi, ja Meeke siirtyi laulukuoroon.

Ogier johtaa ennen päätöspäivää tallikaveriaan Andreas Mikkelseniä 1.59,7 minuutilla.

Sen sijaan RC2 -luokan suomalaiset paransivat otteitaan roimasti. Esapekka Lappi nousi jo luokkansa kolmanneksi. Yleiskilpailussakin sijoitus on mukavasti kymmenes.

Nousua teki myös Teemu Suninen, joka löytyy päivän päätteeksi luokkasijalta kuusi. Eroa kärkeen reilut viisi minuuttia, joten Teemunkin sijoitus alkaa olla “kirkossa kuulutettu”.

Sunnuntaina rallissa ajetaan kolme erikoiskoetta ja noin 45 EK-kilometriä.

Teksti: Miika Wuorela
Kuva: Red Bull Content Pool

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli