Ralli 09.04.2017

Latvala sekuntikamppailun jälkeen neljänneksi – Suninen WRC2-luokan toiseksi

Jari-Matti Latvala sijoittui Korsikan vuoden 2017 osakilpailussa neljänneksi. Kuva: Toyota Gazoo Racing

Korsikan MM-ralli saatiin juuri päätökseen Thierry Neuvillen johdolla. Jari-Matti Latvala nosti itsensä lopulta neljänneksi ja Teemu Suninen juhli komeasti palkintokorokkeella WRC2-luokan toista sijaa.

Rallin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu saatiin tänään päätökseen Korsikalla. 10 000 mutkan rallina tunnettu vaativa asfalttikisa päättyi lopulta Hyundain Thierry Neuvillen voitonjuhliin. Toiseksi ajoi belgialaisen tiimikaveri Espanjan Dani Sordo ja pronssille ylsi M-Sportin Sebastien Ogier.

Toyota GAZOO Racingin Jari-Matti Latvala kävi sunnuntain kahdella erikoiskokeella tiukkaa taistoa neljännestä sijasta Irlannin Craig Breenin kanssa. Suomalainen oli viimeisen EK:n nopein ja päihitti Citroen-kuskin lopulta loppusijoituksissa täpärästi o,1 sekunnilla saaden myös viisi lisäpistettä Powerstagelta. Latvala lopulta siis neljänneksi 1:09,6 Neuvillesta.

Ensimmäisenä päivänä kolaroinut Toyotan Juho Hänninen jatkoi rallia ralli2-säännön turvin, mutta hän ajoi ulos sunnuntaina ja joutui keskeyttämään.

Toyota teki autoihinsa perjantain jälkeen säätöjä, jotka lopulta osoittautuivat onnistuneiksi.

– Oli ehkä melko riskipeliä tehdä muutoksia säätöihin tässä vaiheessa rallia, mutta me olemme täällä testaamassa asioita ja oppimassa. Juhon autoon lauantaiaamusta tehdyt säädöt osoittautuivat toimiviksi ja niinpä teimme saman jutun Jari-Matin autoon iltapäivällä, tiiminsä työskentelyä fantastiseksi lauantain jälkeen kutsunut tallipäällikkö Tommi Mäkinen totesi.

WRC2-luokassa kisaava Teemu Suninen ajoi komean viikonlopun ollen koko ajan kärkikolmikossa. Suomalainen pääsi lopulta nousemaankin podiumille sijoituttuaan toiseksi.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Korsikan MM-ralli

Sij. # Aika Ero edelliseen Ero ensimmäiseen
1. 5 BELT. NEUVILLE 3:22:53.4
2. 1 FRAS. OGIER 3:23:48.1 +54.7 +54.7
3. 6 ESPD. SORDO 3:23:49.4 +1.3 +56.0
4. 10 FINJ. LATVALA 3:24:03.0 +13.6 +1:09.6
5. 8 IRLC. BREEN 3:24:03.1 +0.1 +1:09.7
6. 4 NZLH. PADDON 3:25:09.7 +1:06.6 +2:16.3
7. 32 NORA. MIKKELSEN 3:31:04.1 +5:54.4 +8:10.7
8. 34 FINT. SUNINEN 3:32:10.4 +1:06.3 +9:17.0

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli