Ralli 14.02.2016

Lappi nousi kolmanneksi WRC2-luokassa Ruotsin MM-rallissa

Esapekka Lappi Kuva Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Esapekka Lappi ajoi pohja-ajan ja nousi kolmanneksi WRC2-luokassa rallin viimeisellä, ja sunnuntain ainoalla, erikoiskokeella. Lappi ja kartanlukija Janne Ferm ohittivat viimeisellä pätkällä Andreas Grondalin 2,1 sekunnilla.

– Aito kilvanajo ja kaksinkamppailun voittaminen tuntuu aina hyvältä, vaikka kolmannesta sijasta, sanoo Lappi hymyillen.

– Kyllä tähän täytyy olla tällä kertaa tyytyväinen kun kohtuullisen hyvät sarjapisteet saimme vaikka oli ulosajo ja kova flunssa, joka häiritsi kyllä keskittymistä, kertaa Lappi joka tippui sijalle 11. perjantain ulosajon seurauksena.

– Tämä oli meille vasta toinen talviralli yli kolmeen vuoteen, toissa vuonna ajoimme viimeksi talvirallin Latviassa. Rallin edetessä sain rentoutettua ajoa ja se näköjään auttoi, sanoo Skoda Motorsportin kuljettaja.

Ruotsin MM-ralli oli kauden ensimmäinen ralli, jossa Lappi ja Ferm ajoivat WRC2-luokan MM-pisteistä. Monte Carlo-rallissa kuljettajapari sijoittui luokassaan toiseksi, mutteivät ajaneet siellä MM-pisteistä. WRC2-luokan MM-sarjan tekee vähän epäselväksi se, kun kuljettajat saavat kerätä MM-pisteitä kauden seitsemästä rallista, joista kuusi parasta lasketaan
loppupisteisiin. Ennen rallia kuljettajat / tiimit päätävät ajavatko rallissa MM-pisteistä.

– Katsotaan nyt mikä se meidän seuraava ralli on, Skoda Motorsport tiedottaa sen aikanaan, sanoo Lappi hymyillen.

Ruotsin MM-ralli, WRC2 lopputulokset:
1. Evans/Parry (GB/GB) Ford Fiesta R5 2h 5m 4.4s
2. Tidemand/Andersson (S/S) ŠKODA Fabia R5 + 14.7s
3. Lappi/Ferm (FIN/FIN) ŠKODA Fabia R5 + 1m 50.9s
4. Grøndal/Walfridsson (N/S) Ford Fiesta R5 + 1m 53.0s
5. Brynildsen/Fredriksson (N/S) Ford Fiesta R5 + 2m 30.5s

Teksti: Harri Niskanen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli