jokamiehenluokka 29.01.2018

Lappajärvi isännöi jokamiehenluokan talvimestaruuskilpailua

Jokamiehenluokan talvimestaruuskilpailun valmistelut ovat jo hyvällä mallilla. Kuva: Vesa Rauhala

Kauden 2018 jokamiehenluokan talvimestaruuskilpailu ajetaan Lappajärvellä helmikuun 24 ja 25. päivinä.

Järjestävä seura, Lappajärven Urheiluautoilijat vahvistavat kuukautta ennen, että kilpailu järjestetään olosuhteiden puolesta. Kilpailunjohtaja Tuomas Söder-Kultalahti kertoo, että järjestelyt ovat hyvällä mallilla.

– Kilpailupaikka sijaitsee Hotelli Kivitipun rannassa. Hotelli toimii sekä majoituspaikkana, että kilpailutoimistona. Jäätilanne on kuukautta ennen kilpailua sääntöjen vaatima 40 cm. Rata ja varikko on lumesta aurattuina, Söder-Kultalahti toteaa.

– Rata on vauhdikas ja varmasti koetaan kilpailu, jossa nähtävää riittää.

Lappajärven UA:n Hallituksen jäsen Tuomas Söder-Kultalahti kertoo, että talkooväestä on vielä jonkin verran tarvetta, joten mukaan mahtuu tekemään vauhtiviikonloppua Lappajärvelle.

Hän odottaa kaksipäiväiseen kilpailuun yli 300 kilpailijaa sekä yleisöä noin 1500 henkilöä.

Lauantaina 24. päivä ajavat nuoret, naiset ja etuveto-kardaaniluokka. Sunnuntaina viivalla ovat yleinen ja pappa-luokat. Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 19.2.

Jäärata-ajoilla alueella on pitkät perinteet.

– Se oli 1900-luvulla perinteinen juttu, että Lappajärvellä oli jäärata-ajoja. SM-kilpailu on ajettu viimeksi vuonna 2000, Söder-Kultalahti muistelee.

Teksti ja kuva: Vesa Rauhala

Uusimmat

Lisää aiheesta

Jokamiehenluokka