Road Racing 01.10.2016

Lahti podiumille Assenissa

Eemeli Lahti (oik) nousi podiumille BSB-sarjan Assenin osakilpailussa.

777RR HRP Suzukin Eemeli Lahti taisteli itsensä kolmanneksi British Supersport –sarjan Assenin osakilpailun lauantain kilpailulähdössä.

Jo aiemmin tänä vuonna itsensä IDM-sarjan Assenin osakilpailussa podiumille ajanut Eemeli Lahti jatkaa hyviä otteitaan myös British Supersport –sarjan Assenin osakilpailussa. Aamupäivän aika-ajon kuluessa oikutellutta säätä oli kiittäminen vasta kahdennestatoista lähtöruudusta. Kilpailuun Eemeli otti kuitenkin erinomaisen lähdön ja oli noussut puolenkymmentä sijaa jo ensimmäiseen mutkaan tultaessa.

Kärkiryhmässä koko kilpailun ajan taistellut Eemeli oli parhaimmillaan toisena, mutta pieni virhe pudotti Lahden viidenneksi. Tästä lannistumatta nuorukainen nosti kilpailun loppuvaiheilla itsensä kolmanneksi ja piti sijoituksensa maaliin asti. Eemelin viimeinen kierros oli kilpailun toiseksi nopein, minkä ansiosta huomiseen kilpailuun startataan toisesta lähtöruudusta.
Mainiosti sujuneen kilpailun jälkeen kuljettaja ei peitellyt tyytyväisyyttään.

eemeli_lahti_22

– Pyörä irtosi hyvin viivalta, eikä ekassa kurvissa ollut sisällä ruuhkaa, joten pääsin sinne hyvällä linjalla sisään. Nostin itseni mukaan kärkitaisteluun ja lähdin hakemaan ohituksia aggressiivisesti. Noustuani toiselle sijalle jarrutin radan viimeisen shikaanin leveäksi, joten muut pääsivät ohittamaan. Sain ryhmän kuitenkin kiinni ja yritin löytää ohituspaikkoja yllättävistä paikoista, mikä toimikin hyvin. Tällaisen tuloksen jälkeen on hyvä lähteä huomiseen kisaan, Eemeli iloitsee.

– Kiitos vielä tiimille sekä yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistamassa kilpailemista.

Sunnuntaina ajettava 15 kierroksen kilpailu käynnistyy kello 16:35 Suomen aikaa. Kilpailua voi seurata esimerkiksi Eurosport Playerilla.

777RR HRP Suzuki Facebookissa: Facebook.com/hrpsuzuki

Teksti ja kuvat: 777RR HRP Suzuki Tiedotus

Lahti haastaa brittien Supersport-huiput Assenissa

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing