Ralli 12.08.2018

Laaksomaa viimeisen erikoiskokeen hurjalla ajolla luokkavoittoon Lammi-Rallissa

Pasi ja Susanna Laaksomaa ajoivat luokkavoittoon Lammi-Rallissa. Kuva: Juuso Kuhanen

Lahtelalainen ralliautoilija Pasi Laaksomaa ja hänen kartanlukijansa Susanna Laaksomaa pääsivät nauttimaan 10.-11. elokuuta ajetun Lammi-Rallin luokkavoitosta. Kilpailu starttasi maineikkaan Lahti Historic Rallyn perään Lahden satamasta ja reitti suuntasi Hämeenkosken sekä Lammin hienoille, mutta vaativille teille.

Rallin ensimmäinen lenkki ei kuitenkaan alkanut Laaksomailta parhaalla mahdollisella tavalla.

– Meillä oli alussa Volkswagen Polossamme hieman käyntihäiriöitä, mitkä vaikuttivat ajamiseen. Pääsimme kuitenkin huoltoon, missä meidän tiimi teki jälleen mahtavaa työtä ja laittoi auton kuntoon. Lisäksi helteinen sää oli oma haasteensa ja siinä oli kyllä niin kuskit kuin autot aika kovilla, Pasi Laaksomaa kommentoi.

Laaksomaat olivat toisia luokassaan vain vajaan kolmen sekunnin erolla kärkitilaa hallussaan pitäneelle Saku Tiaiselle ennen kilpailun viimeistä erikoiskoetta, mistä tulikin melkoinen näytös.

– Viimeiselle erikoiskokeelle lähdettiin takaa-ajoasemasta, mutta pystyimme lataamaan sinne sellaisen hyökkäyksen, että se siivitti meidät hienohin, yli 13 sekunnin pätkäpohjiin ja luokkavoittoon lopulta reilulla 10 sekunnilla. Kaiken kaikkiaan tämä oli oikein hieno kisa, väkeä riitti teiden varsilla ja tunnelma oli oikein mahtava. Kiitos jälleen kartturille, huoltotiimille ja tukijoille, Pasi Laaksomaa sanaili tyytyväisenä kilpailun maalissa.

Tuloksia, Luokka 19, Lammi-Ralli 10.-11.8.2018
1. Pasi Laaksomaa 32.17,1
2. Saku Tiainen + 10,4
3. Jukka Pylvänäinen + 1.24,9
4. Juuso Mäkinen + 2.17,2
5. Marko Launonen + 2.30,5

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli