Enduro 07.04.2019

Kytönen voittoon Portugalissa myös sunnuntaina

Roni Kytönen ajoi Portugalissa enduron EM-sarjan avausviikonloppuna todella kuraisissa olosuhteissa Junior 1- luokan selvään voittoon molempina päivinä. Kuva: Kytönen Motorsport

Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi Portugalissa enduron EM-sarjan avausviikonloppuna todella kuraisissa olosuhteissa Junior 1 -luokan selvään voittoon molempina päivinä ja johtaa näin ollen luokkaansa EM-pisteissä selvällä pelillä ensimmäisen viikonlopun jälkeen.

– Ajo oli parempaa tänään ja kaatumisiakaan ei tullut kuin yksi. Mutaa riitti, mutta onneksi sade alkoi vasta viimeisellä kierroksella, joten suhteellisen hyvin välttyi siltä, Junior 1 -luokan EM-pistejohtaja Roni Kytönen kertoi.

U21-luokassa Peetu Juupaluoma teki myös hyvää tulosta ollen molempina päivinä luokassaan kolmas ja jatkaa toukokuussa ajettavaan Slovakian osakilpailuun EM-pisteissä kolmantena.

– Päivä oli ihan kohtuullinen. Parit lipat tuli ja yksi AT-minuutti. Ensimmäinen kierros meni hyvin, mutta muut kierrokset olivat vaikeita. Yllätyksenä tuli kuitenkin yksi yleiskilpailun pohja-aika, U21-luokassa EM pisteissä kolmantena oleva Peetu Juupaluoma kertoili.

Pyry Juupaluoma ajoi uransa ensimmäisessä EM-osakilpailussa U21-luokassa sijat 12. ja yhdeksän.

– Pätkät olivat haastavassa kunnossa ja ajo oli vaikeaa. Kuitenkin ihan kohtuullinen päivä, Pyry Juupaluoma sanoi.

Pyryn tavoin EM debyyttikilpailussaan ollut Roni Salin ajoin Junior 2-luokassa sijat viisi ja kuusi.

– Ensimmäinen ja toinen pätkä olivat kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta kolmas pätkä oli aikamoista selviytymistä. Ajo oli aika surkeaa koko päivän tänään. Toisella kierroksella loppui kunto kesken jostain syystä. Maaliin selviydyttiin kuitenkin, Roni Salin tiivisti.

Teksti: Kytönen Motorsport

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro