Motocross 09.06.2019

Kytönen voittoon ja Matikainen kolmanneksi Karkkilassa

Roni Kytönen oli ykkönen MX2-luokassa. Kuva: Kytönen Motorsport

Motocrossin SM-sarja jatkui sunnuntaina Karkkilan saviradalla aurinkoisessa kelissä, mutta yölliset sateet kastelivat radan haastavaan kuntoon.

Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi voittoon MX2-luokassa ollen ensimmäisessä erässä kolmas ja voittaen toisen erän ylivoimaisesti. Juuso Matikainen oli MX1-luokassa kolmas ajaen eräsijoitukset kaksi ja viisi. Roni Salin oli kymmenes eräsijoin 11. ja kymmenen.

– Hyvä päivä. Aika-ajossa tosi kuraisella radalla yksi ”nopea” kierros ja olin toinen. Ensimmäisessä erässä irtosin puomilta hyvin ja ensimmäiseen mutkaan toisena, mutta perä lähti alta ja kaaduin. Nopeasti ylös ja pikkuhiljaa napsimaan sijoituksia, mutta kaaduin uudestaan. Siitä kuitenkin jonkunlaisella ajolla nousu kolmanneksi. Toisessa erässä loistava startti ja kärkeen. Koko erän tasaista hyvää ajoa ja erän selvä voitto. Totaalissa myös ykkönen. Kiitos tiimi ja kaikki yhteistyökumppanit, Kytönen totesi.

– Aika-ajossa kakkonen ja ihan ok, vaikka eroa kärkeen olikin reippaasti. Ensimmäisessä erässä hyvä lähtö ja hyvällä ajolla maalissa kakkonen, johon olin erittäin tyytyväinen. Toisessa erässä surkea lähtö, mutta sain tehtyä suhteellisen hyvän nousun. Viimeinen rutistus kuitenkin puuttui ja maalissa viides sekä totaalin kolmas. Kiitos tiimi, kaikki yhteistyökumppanit, Faija, Mika ja Emppu, Matikainen kertoi.

– Aikalailla surkea päivä. Ajo ei ollut sitä, mitä treeneissä. Ratakin oli vaikea koko päivän, mutta ei auta itkut, totesi Salin.

Motocrossin SM-sarja jatkuu kesäkuun lopulla Siilinjärvellä, mutta seuraavaksi Kytönen Motorsport on vauhdissa ensi viikonloppuna Kreikan MM-endurossa.

Teksti: Kytönen Motorsport

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross