Motocross 17.07.2019

Kympin Suorassa Hanna Mertsalmi: “Edelleenkin jännittää starttiviivalla”

Hanna Mertsalmi on motocrossin naisten sarjan hallitseva Suomen Cup -mestari. Kuva: Hanna Mertsalmen Tiedotus.

Motocrossissa menestystä kahminut Hanna Mertsalmi innostui moottoripyöristä jo lapsena. Nyt startteja ja meriittejä on tullut rutkasti, mutta edelleenkin nainen myöntää jännittävänsä lähdön hetkellä. Samalla hän kuitenkin jo odottaa innolla Suomen MM-osakilpailua.

1. Milloin ja miksi kiinnostuit moottoriurheilusta?
Moottoriurheilu taitaa olla vähän sukuvika. Pienestä asti olen seurannut moottoriurheilua ja kiertänyt varikoilla. Isoveljet ajoivat, mutta oman pyörän saamisessa silti vähän kesti, kun oli kaikenlaisia muita harrastuksia. Onneksi lopulta sain sen pyörän ja sen jälkeen loppuikin kaikki muut harrastukset puolen vuoden sisään.

2. Mitkä ovat muistosi ensimmäisestä kilpailustasi?
Muistan, että jännitti ihan hirveesti, se oli Jämsässä naisten näytöslähtö. Ei ole kyllä helpottanut jännitys tähän päivään mennessä, vaikka pari starttia onkin jo alla….

3. Miksi olet kiinnostunut nimenomaan off road -lajeista?
Monipuolisuus ja haastavuus kiehtoo. Enkä varmaankaan uskaltaisi ajaa niin lujaa, kun vaikka RR:ää pitää ajaa.

4. Mitä kaikkea kuuluu harjoitteluusi?
Peruskuntokaudella talvella monipuolisesti kaikenlaista treeniä; kuntosalia, juoksua, kuntopyöräilyä, koripalloa, kehonhallintaa, enduroa. Kesällä kilpailukaudella sitten ajan mahdollisimman paljon ja poljen maastopyörällä.

5. Mitkä ovat odotuksesi/tavoitteesi tulevan kauden suhteen?
Tämän kauden tavoitteena on voittaa naisten Suomen Cup motocrossissa. Ensi kaudella tavoite osallistua Kymiringillä naisten motocrossin MM-sarjan osakilpailuun. Ihan mahtavaa, että saadaan kisat Suomeen!

Hanna Mertsalmi aikoo asettua viivalle, kun motocrossin MM-pisteistä ajetaan ensi vuonna KymiRingillä. Kuva: Joni Hakulinen

6. Kuka on idolisi, miksi?
Ihan ensimmäinen idoli oli oman kylän kuski Tuomas Ahonen, jonka kisoja käytiin katsomassa. Sittemmin Ashley Fiolek, kova mimmi.

7. Mikä on paras kisamuistosi?
En osaa eritellä yhtä. Viime kaudella EM-sarjan kisojen kiertäminen oli ihan mahtavaa ja pitkään haaveiltu juttu!

8. Missä sinut nähdään 10 vuoden kuluttua? / Mitä olet saavuttanut siihen mennessä?
Vaikea sanoa niin pitkälle. Ikää on siinä vaiheessa jo sen verran, että varmaankin kisahommat on jo ohi, mutta toivottavasti nähdään edelleen radalla harrastelemassa.

9. Mikä on suurin unelmasi?
Jos puhutaan ajamisesta, niin joskus haaveena oli, että voisi ajaa enemmän ulkomailla ja panostaa, mutta valitettavasti niin suuria panostuksia ei ole mahdollista tehdä. Unelmana tällä hetkellä on varmasti se, että pystyy ajamaan kilpaa niin kauan kun se mielekkäältä tuntuu ja paloa riittää.

10. Kysy itseltäsi jotain ja vastaa siihen.
Mistä olen kiitollinen?
Olen niin nöyrästi kiitollinen mun yhteistyökumppaneille, pitkäaikaisille ja uudemmille, että olen saanut mahdollisuuden ajaa kilpaa jo useamman vuoden ajan. Tukijoukkoja tarvitaan menestymiseen ja mä olen mun porukasta niin ylpeä ja onnellinen.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Hanna Mertsalmi kruunattiin motocrossin Suomen Cupin mestariksi

Hanna Mertsalmelle uran paras EM-sijoitus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross