Snowcross 20.11.2017

Kymmenen vuoden tauko riitti – Snowcross-konkari Näkkäläjärvi tekee paluun tositoimiin

Jarmo Näkkäläjärvi oli aikanaan tuttu näky myös snowcrossin MM-sarjassa. Kuva: Snowcross.fi

44-vuotiaan Jarmo Näkkäläjärven moottorikelkkaura sai alkunsa jo 90-luvun alussa, kun hän ajoi ensimmäisen kilpailunsa tammikuussa 1993. Sittemmin miehen maailmassa on tapahtunut paljon muutoksia, mutta ainakin yksi asia on pysynyt matkassa mukana: rakkaus kelkkailuun.

Enontekiöltä kotoisin oleva Näkkäläjärvi ajoi aktiivisesti 14 vuotta putkeen, kunnes vuonna 2007 oli aika pistää hommalle stoppi.

– Silloin sopimusneuvottelut olivat yksi syy, mutta siinä oli myös perheen perustaminen ja talonrakennus menossa, joten se kokonaisuus sai minut jättäytymään tauolle, Näkkäläjärvi avaa päätöksensä taustoja.

Tauko venyi lopulta kymmenen vuoden mittaiseksi, vaikka konkarikuljettaja onkin tehnyt pieniä pyrähdyksiä kelkkakilpailuissa.

– Olen tehnyt pari pientä paluuta kilpailuihin Levillä, ja sieltä on jäänyt sellainen tunne, että olisi pakko päästä ajamaan.

– Minulla on palava intohimo ajamiseen. Tavoitteenani ei ole menestyä vaan tavoitteenani on ajaminen.

Nyt paluulle koitti sopiva aika, ja Näkkäläjärvi aikoo ajaa talven jokaisessa viidessä osakilpailussa. Hän ei ole minkään tallin leivissä, vaan kokenut kehäkettu osallistuu kilpailuihin yksityiskuskina.

– Ajan nyt uudella kelkkamerkillä, Polariksella. Sillä en ole koskaan ajanut, Näkkäläjärvi kertoo.

Näkkäläjärvi aloittanee kautensa Semi Pro -luokassa, ja hän uskoo, ettei kymmenen vuoden tauko näy liikaa hänen ajamisessaan.

– Veikkaisin, etten jää viimeiseksi, mutta todennäköisesti en yllä ensimmäiseksikään, hän naurahtaa.

– Kehityskohteena on se, että saisi fysiikan 20-vuotiaan tasolle, mikä on todennäköisesti mahdotonta, mutta aina voi kokeilla! Myös rohkeutta kaipaisi, sellaisen 16-vuotiaan rohkeuden kun saisi, mutta ehkä kokemus korvaa tällaisia puutteita.

Näkkäläjärvi on toiminut aktiivisesti kelkkailun parissa pitkän kilpailutaukonsa aikana. Hänen yksi intohimoistaan on kelkkojen tekninen puoli. Kelkkojen kehittämistaito onkin yksi miehen suurimmista vahvuuksista.

– Minulla on hirvittävä halu kehittää laitteita. Pyrin aina tekemään joitain pieniä teknisiä parannuksia, ja jo silloin viimeksi ajaessani hain sellaisia asioita, jotka toimivat omassa ajamisessani.

– Taukoni aikana olin monien eri kuskien mukana tekemässä kelkoista luotettavia. Tämä tulee näkymään myös omassa kelkassani talvella, eli tullaan näkemään innovatiivisia keksintöjä, Näkkäläjärvi lupaa.

Uudet tuulet puhaltavat

Tammikuussa alkava Snowcross SM Series poikkeaa monin tavoin aiempien vuosien SM-sarjakausista. Kilpailujen säännöt ovat kokeneet muutoksia, ja mukaan tulee todellista show-meininkiä Extreme Winter Circus -tapahtuman muodossa. Näkkäläjärvi muistelee, että aiemminkin on yritetty saada samanlaista hypeä snowcrossin ympärille, mutta silloin se jäi vain ja ainoastaan yritykseksi.

– 2000-luvun alussa yritettiin jotain samantyyppistä, mutta se prosessi jäi käsken. Ei valmistunut koskaan. Siinä tuli kai kaikenlaisia henkilökohtaisia juttuja taustalle, ja siihen se loppui.

LiveSports Promotions Oy:n toiminta on puolestaan vakuuttanut miehen saman tien.

– Uskon, että ensimmäisen vuoden jälkeen kehittyy selkeä kuva ja selkeällä formaatilla toimiva järjestelmä, jossa kilpailijoiden on helppo olla mukana ja sponsorien on helppo tulla mukaan.

– On odotettu monta vuotta, että jotain tapahtuisi. Jotain konkreettista, joka veisi lajia eteenpäin. Itse olen ollut useamman vuoden sitä mieltä, että lajia pitäisi viedä show-hommana eteenpäin, jotta tästä voisi saada ison urheilulajin. Show’n mukana laji kasvaa ikään kuin oheistuotteena.

Myös sääntömuutoksissa Näkkäläjärvi näkee hyviä puolia. Yksi merkittävimmistä muutoksista on erien lyheneminen.

– Erien lyhentäminen on askel eteenpäin, vaikka se ei ole pakosta urheilullisten etujen mukaista. Fyysiset ominaisuudet eivät pääse silloin niin paljon esille, mutta se tekee kilpailuista enemmän show-tyylisen, kun mukaan tulee enemmän sähäkkyyttä ja tositoimintaa. Kun kuljettajat saavat tarpeeksi toistoja, niin urheilullisuus nousee väkisinkin esiin. Ne menestyvät, jotka ovat hyviä. Tuurilla ei menesty kukaan, Näkkäläjärvi linjaa loppuun.

Teksti: Snowcross.fi

Snowcrossin SM-kausi starttaa Seinäjoen OmaSp Stadionilla 19.-20.1.2018

Uusimmat

Lisää aiheesta

Snowcross