Rata-ajo 24.09.2018

Kuusiniemellä vaikea viikonloppu Hockenheimissa

Jussi Kuusiniemen kausi päättyi Hockenheimin finaalissa sarjan loppupisteiden sijaan 21. Kuva: Positione Motorsport

Saksan ADAC TCR -sarja päättyi sunnuntaina Hockenheimissa Saksassa, jossa Jussi Kuusiniemen viikonloppu alkoi lupaavasti, mutta ei päättynyt toivotulla tavalla.

Positione Motorsportin Jussi Kuusiniemi onnistui perjantain aika-ajossa loistavasti selvittäen tiensä aika-ajon toiseen osioon ja lopulta mies oli sadekelissä ajetussa aika-ajossa yhdeksäs.

Kun vielä ennen ensimmäistä kilpailua lauantaina muutamat kilpailijat saivat lähtöruuturangaistuksia oli Kuusiniemen starttiruutu lopulta seitsemän. Järvenpääläinen otti kauden parhaan lähtönsä ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen jo kuudentena. Kuusiniemi kävi useamman kierroksen tiukkaa taistelua kymmenen parhaan joukossa, mutta lopulta pieni kolarointi toisen kilpailijan kanssa vaurioitti auton takapäätä ja Kuusiniemi nilkutti maaliin sijalla 16.

Sunnuntaina ajettuun toiseen kilpailulähtöön lähdettiin kymmenen kärjen osalta käännetyssä lähtöjärjestyksessä ja näin ollen suomalainen starttasi toisesta ruudusta. Kuusiniemi otti jälleen hyvän lähdön ja taisteli useamman kierroksen sijoituksista viiden kärjessä, mutta tällä kertaa taistelu sijoituksista päättyi isompaan kolariin ja keskeytykseen.

Kuusiniemi oli ADAC TCR -sarjan loppupisteissä 21. Suomalaisista parhaan sarjatuloksen ajoi Antti Buri ollen viides. Niko Kankkunen oli sarjapisteissä lopulta 13.

Teksti: Positione Motorsport Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo