Road Racing 17.04.2019

Kuparinen pisteille ensimmäisessä ESBK:n osakilpailussa Espanjassa

Eeki Kuparinen ajoi luokassaan 12:ksi Jerezissä. Kuva: Motomarket Racing.

Road racing -kuljettaja Eeki Kuparinen nousi lopulta pisteille Espanjan Superbike-mestaruussarjan (ESBK) ensimmäisessä osakilpailussa Jerezissä viikonloppuna.

Uusi pinnoite ja uudet renkaat toivat rutkasti haasteita Kupariselle jo heti harjoitusten alkaessa.

– Takarenkaan kestävyys näytti alkuun toivottamalta, mutta lukuisten säätömuutosten myötä päästiin jo lähelle tavoitetta renkaan kestävyydessä, Kuparinen selvittää.

Aika-ajoissa oman ennätyksensä ajanut Kuparinen päätyi ruudukkoon sijalle 17. Aika näytti hyvältä, mutta sijoitus tietenkään ei. Pääsääntöisesti kaikki pystyivät kiristämään omia ennätyksiään. Lisäksi uudet kasvot Superbiken MM-sarjasta sekoittivat pakkaa.

– Kilpailuaamuna warm-up lisäsi tuskaa, koska kovempi takarenkaan seos mureni alle jo neljän kierroksen aikana. Tähän onneksi Pirelli toi helpotusta selvittäessään syyn tapahtumaan. Vika ei ollut säädöissä, vaan radasta nousseesta kosteudesta.

Eeki Kuparinen lähtöruudukossa. Kuva: Motomarket Racing.

Kuparisen startti oli kohtuullinen. Takaosan mutkissa pyörä otti vielä tuntemattomasta syystä hirmu “woblaukset” sillä seurauksella, että seuraavassa jarrussa Kuparinen huomasi, että jarrupalat olivat niin sanotusti kaukana eikä jarruista ollut tietoakaan. Pitkä kierros hiekalla ja sitten muiden perään tasan joukon viimeisenä.

Koko kilpailun erittäin hyviä ja nopeita kierroksia ajaen Kuparinen oli lopulta maalissa Stock-luokan 14. Kaksi pistettä eivät ihan hirveästi tuoneet lohtua, koska mahdollisuus olisi ollut huomattavasti parempaan sijoitukseen sillä vauhdilla.

– Nyt katse kohti Barcelonaa, johon meidänkin pitäisi päästä käyttämään päivitettyjä osia, joten pidetään toiveet korkealla.

Eeki Kuparinen vauhdissa Jerezissä. Kuva: Motomarket Racing.

Tulokset

Teksti: Motomarket Racing -tiedotus.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing