Motocross 17.07.2016

Kunnakset top-kymmeneen sivuvaunucrossin MM-kisassa

Riku ja Lari Kunnaksella on vielä kolme MM-osakilpailua jäljellä.

Motocrossin sivuvaunuluokan MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Saksan Strassbessenbachissa. Riku ja Lari Kunnas olivat tyytyväisiä suoritukseensa.

Suomalaisveljekset Riku ja Lari Kunnas jatkoivat hyviä otteitaan motocrossin sivuvaunuluokan kauden seitsemännessä MM-osakilpailussa.

– Bessenbach on nyt taputeltu ja ollaan tosi tyytyväisiä! Rata oli tosi nopeavauhtinen, ihan erilainen kuin Suomessa. Ihan tämmöiseen ei olla totuttu ja sen huomasi lauantain karsintaerässä ja aika-ajossa, mutta silti päästiin sijalle seitsemän omassa ryhmässä. Startti oli ihan hyvä ja siinä yritettiin pitää kiinni hyvistä sijoista ja vähän takkuilevalla ajolla saatiin hyvä sijoitus, veljekset iloitsevat.

Kunnakset jatkoivat hyviä otteitaan myös itse kilpailussa.

– Sunnuntaina ensimmäisessä kisaerässä saatiin ihan kohtuullinen startti ja oltiin jonkin aikaa yhdentoista sijan hujakoilla. Tasaisen varmalla ajolla oltiin maalissa kolmastoista, alettiin olla sujut radan kanssa.

Kaksikon toinen erä oli lähes uusinta ensimmäisestä.

– Toisessa erässä saatiin erittäin hyvä startti ja oltiin varmaan yhdeksäs parhaimmillaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sija 11 ja varmalla ajolla maaliin taas 13. sijalla! Erittäin hyvä viikonloppu meille ja pisteitä saatiin taas enemmän. Totaalin pisteissä oltiin kymmenes!

MM-sarja jatkuu Latvian Bauska Stelpessa 31.7.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Kunnaksen veljeksille uran paras MM-karsintasijoitus

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross