Rallicross 18.05.2016

Kuka on Kouvolan rallicross-kuningas?

Kuva: Toni Ollikainen

Toukokuun alussa lyötiin tahdit Rallicrossin SM-sarjan kaudelle 2016 ja sarja jatkuu toisella osakilpailulla Kouvolan Tykkimäen radalla lauantaina 28.5. Jo Hyvinkään osakilpailu osoitti, että lajin suosio ei ole tuulesta temmattu, sillä vauhtia, dramatiikka ja upeita onnistumisen hetkiä nähtiin roppakaupalla.

Asetelmat Kouvolaan ovat vähintäänkin kutkuttavat. SuperCareissa Aki Karttunen johtaa SM-pisteissä ennen Jere Kalliokoskea ja Toni Lukanderia. Hyvinkäällä karvaat pettymykset joutuivat kokemaan ennakkosuosikeista sekä Ari Perkiömäki että Atro Määttä, joten nälkä ja revanssikiima ovat varmasti korkealla. Karttunen ei kuitenkaan hevillä luovu kärkipaikastaan.

– Ennen Kouvolaa kunnostetaan vielä hieman autoa ja muun muassa vaihdelaatikkoa. Katsotaan, jos ensi viikonloppuna päästään ajamaan testiä johonkin. Kouvolassa on tarkoitus jatkaa samalla linjalla kuin Hyvinkäällä eli voittoa haetaan, Karttunen toteaa.

SRC-luokassa ja ylipäätänsä koko Kouvolan osakilpailussa suurin mielenkiinto kohdistuu lajin legendaan, viisinkertaiseen rallicrossin Euroopan mestariin Matti Alamäkeen, joka tekee paluun radoille juhlakilpailussaan. Tällaista herkkua on suomalaiselle autourheilukansalle todella harvoin tarjolla.

– On tämä huikea tilaisuus. Pääsen mittaamaan muiden, ja etenkin oman vauhtini riittävyyden tämän päivän kovimpien kuljettajien parissa. Pääsin testaamaan ajokkiani huhtikuun lopussa, ja se vaikutti erittäin suorituskykyiseltä, joten autosta se ei ainakaan jää kiinni, Alamäki ennakoi.

SRC-luokassa Hyvinkäällä voittoon ajoi Joni-Pekka Rajala, mutta hän ei ole ilmoittautunut sarjaan juuri tässä luokassa, joten korkeimmat pisteet menivät Peter Heleniukselle. Heleniuksen kannassa ovat toisena Sami Kiskola ja Jussi Klemola. Helenius odottaa tyynenä Kouvolan kilpailua, joskin hänen ohjastamansa Volkswagen Scirocco kaipaa hieman laittoa.

– Auton tekniikkapuoli säilyi varsin ehjänä, mutta peltitöihin tässä kyllä pääsee. Alustaakin säädetään jonkin verran Kouvolaa varten. Luottavaisin mielin lähden voittoa jahtaamaan, Helenius sanoo.

Autokrossissa Vesa Puuskamäki näytti muille, kuinka Toyota MR2 kulkee parhaimmillaan ja vei täyden pistepotin. Kouvolaan lähdettäessä lähimmät haastajat ovat neljän pisteen päässä oleva Manu Juhola ja seitsemän pisteen päässä oleva Joni-Pekka Rajala.

Puuskamäki odottaa Kouvolasta erittäin kovaa kamppailua.

– Hyvinkäällä renkaat meinasivat loppua kesken, mutta onneksi ne kestivät maaliin asti. Kouvolasta tulee varmasti jälleen erittäin tasaväkinen ja tiukka kamppailu. Yhtään virhettä ei saa tehdä, mutta ei siellä auta paljon hidastellakaan. Muuten tulee muut ohi molemmilta puolilta, Puuskamäki pohtii.

Nuorten kuljettajien ponnahduslautana tunnettu Crosskart SM –sarja jatkuu niin ikään Kouvolassa. Roni Kalliokoski on pistejohdossa ja häntä säestää Leevi Lassila toisena sekä Valtteri Koski kolmantena.

Sarjan kuljettajista 9-vuotias Maiju Niemi hurmasi yleisön vaaleanpunaisella autollaan jo Hyvinkäällä. Maiju Niemi nauttii crosskarteilla ajamisesta.

– Hyvinkäällä oli ihan kivaa ajaa ja kisat eivät juuri jännitä. Sytytystulpan hattu irtosi kerran, mutta se saatiin kiinni. Joku osui muhun yhdessä lähdössä ja jäin sitten hiekkakasaan kiinni. Tämä on kivaa, kun saa ajaa paljon, Niemi iloitsee.

Teksti: Sami Kolsi

—-
Rallicross SM -sarja
Rallicross on rallin ja rata-autoilun vauhdikas yhdistelmä, missä yhdistyvät tehokkaat autot, näyttävät ajolinjat ja kamppailulajien parhaat ominaisuudet. Rallicrossissa ajetaan yhteislähtöjä ja lajille ominainen tasainen kamppailu takaa, että sijoituksista ajetaan tiukasti maaliin asti. Rallicrossin SM -sarjaan kuuluu kaudella 2016 viisi osakilpailua. Sarjassa kilpaillaan suomenmestaruuksista luokissa SuperCar, SRC, Autokrossi ja Crosskart 125.

Kilpailukalenteri 2016
7.5. Hyvinkää
28.5. Kouvola
9.7. Honkajoki
20.8. Oulu
10.9. Kaanaa Center

Lisätietoja Rallicrossin SM-sarjasta löydät osoitteesta www.rallicross.fi. Sarjaa voi seurata myös Facebookissa, Moottoriurheilu.tv:n Periscopessa sekä Ylen MotorSport Extra -lähetyksissä.

Karttunen voitti Rallicross SM –sarjan avausosakilpailun

Uusimmat

Lisää aiheesta