Road Racing 08.05.2019

Kostamon kausi alkaa Hollannista

Erno Kostamo on valmiina IRRC-kauteen. Kuva: Erno Kostamo -tiedotus.

Moottoripyöräilyn kansainvälinen IRRC-sarja alkaa tulevana viikonloppuna Hollannin Hengelosta. Viivalle asettuu myös Suomen nopein katuratakuski Erno Kostamo, jolla on mielessä ainoastaan voitto.

– Täytyy sanoa, että viime syksyllä kun aloin laittamaan omaa tiimiä kasaan IRRC-sarjaan, ajatukseni harhailivat. Alkuun aloin jopa miettiä, että miten selviän kaikesta tästä lisävastuusta harjoittelemisen lisäksi. Aika nopeasti sain kuitenkin tarvittavat tukijat sekä henkilöt ympärilleni. Talven aikana ajatukset ovat kirkastuneet ja olen täysin levollisin mielin lähdössä viikonlopun avauskilpailuun. Menestykseni ei todellakaan tule jäämään tiimistä tai kalustosta kiinni. Enää minun pitää vain ajaa ja ottaa se voitto, kertoo Naulankanta 38 Motorsportin Erno Kostamo.

Tällä kaudella Kostamo haluaa antaa takaisin faneilleen ja tukijoilleen, ja näin ollen yhteistyössä Euroopan suurimman prätkäkaupan XLmoton kanssa he lanseeraavat koko kauden kestävän kisan, jossa Ernon seuraajilla on mahdollisuus voittaa lahjakortteja XLmoton verkkokauppaan. Sitä suurempi lahjakortti, mitä paremmin Kostamo sijoittuu kisassa.

XLmoto on vakuuttunut Kostamon menestysmahdollisuuksista ja jakaa lahjakortteja perustuen kisamenestykseen:

– Kostamo voittaa kisan – yksi Kostamon seuraaja voittaa 200 euron lahjakortin
– Kostamo sijoittuu toiseksi tai kolmanneksi – yksi Kostamon seuraaja voittaa 150 euron lahjakortin
– Kostamo sijoittuu neljänneksi tai viidennenksi – yksi Kostamon seuraaja voittaa 100 euron lahjakortin

Erno Kostamo kilpailee tänä vuonna oman tiiminsä suojissa. Kuva: Erno Kostamo -tiedotus.

Kauden ensimmäinen kilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna. Mikäli haluaa osallistua lahjakorttikisaan ja seurata vauhdikasta katuratakuljettajaa, pitää käydä seuraamassa Kostamon ja XLmoton instagram-sivuja. Siellä julkaistaan lisätiedot.

Lahjakortit ovat jaossa IRRC-sarjan osakilpailuissa 11.-12.5. Hengelo, 14.-16.6. Imatra, 13.-14.7. Terlicko, 26.-28.7. Chimay, 17.-18.8. Horice, 21.-22.9. Frohburg.

(Yksi lahjakortti per kisaviikonloppu perustuen Kostamon sijoitukseen viikonlopun totaalissa, voittajan tulee olla Euroopasta)

https://www.instagram.com/ernokostamo38/
https://www.instagram.com/xlmoto/
https://www.xlmoto.fi
https://www.irrc.eu/

Teksti: Erno Kostamo -tiedotus.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing