Ralli 21.01.2018

Koillis-Savo ralli avasi F-rallisarjan

Juha Paavilaisen paluu yleiseen sujui voitokkaasti. Kuva: Asko Saarinen

Uudistunut F-rallisarja sai tulikasteensa Pohjois-Savon kimuranteilla teillä lauantaina. Sarjan uutuutena olivat nuottiluokat sekä kaksi- että nelivetoisille. Toinen suuri uudistus liittyi rallin sääntöihin, kun A- ja B-juniorit yhdistettiin yhdeksi luokaksi.

Koillis-Savon Urheiluautoilijoiden järjestämä Koillis-Savo ralli ajettiin todella perinteisissä talviolosuhteissa. Tiet olivat paksussa jäässä, lunta riitti ja sitä satoi vielä kesken päivän lisääkin.

Paavilaiselle klassikko

Viime vuoden seniorimestari MHJ-RT:n Juha Paavilainen palasi pappaluokasta takaisin yleisen klassikkoluokkaan, missä siis ajetaan perinteisesti ilman nuotitusta. Paavilainen ajoi kuudelle ensimmäiselle erikoiskokeelle pohjat ja pystyi jo lopussa varmistelemaan lopussa voittoaan. Paavilaisen voittomarginaali oli lopulta 19 sekuntia. Samalla Paavilainen oli ison luokan nopein. Klassikon kakkossijasta käyntiin tiukkaa vääntöä kahden nuoren miehen Laihian UA:n Tuomas Kamilan ja AL-Tikkakosken Teemu Kuusisen kesken. Miehet vaihtelivat paikkaa, mutta viimeisellä erikoiskokeella karkasi Kamila kakkoseksi 20,5 sekunnin erolla kolmanteen sijaan tyytyneeseen Kuusiseen.

Katajamäen komea paluu

Kosti Katajamäki hallitsi nuottiluokkaa. Kuva: Toni Ollikainen

F-rallisarjan nuottiluokka keräsi jo ennen rallia melkoista kiinnostusta, eikä se tuottanut pettymystä. Luokassa on mukana vanhoja konkareita ja uusia nousevia nimiä, joita kaivataan vielä jatkossa lisääkin. Alussa näytti, että kisasta tulee kahden konkarin välien selvitys, kun Järviseudun UA:n Kosti Katajamäki avasi pohjilla ja kakkospätkän jälkeen kärkeen siirtyi Keski-Karjalan UA:n Vesa Hirvonen samanlaisilla BMW M3 -autoilla. Kun Hirvonen joutui keskeyttämään kakkospätkän jälkeen, niin Katajamäki hallitsi kilpailua tarkkaillen takaa tulevia. Niin kuin klassikko-luokassakin, niin nuottiluokassa konkarin takana kakkossijasta taistelivat nuorukaiset. Kakkossijassa oli pitkään kiinni tuore nuottikuski Laihian UA:n Henri Niemi, mutta auton kulku loppui yllättäen toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ja kakkoseksi ajoi rallin supersuorittaja Laukaan MM:n vasta helmikuussa 19 vuotta täyttävä rallin nuorten Cupin vuoden 2016 mestari Nico Valkonen. Vasta kolmatta nuottiralliaan ajanut Valkonen ajoi komeasti kakkoseksi jääden voittajalle vain 10,6 sekunnilla. Katajamäki voitti ison ja Valkonen pikkuluokan. Kärkikaksikon jälkeen seuraavat sijat menivät Salon UA:n Markus Hellströmille +27,7 ja Riihimäen UA:n Petteri Salmiselle +28.

Koljonen Subarulla päivän nopein

Juha Koljonen oli päivän nopein kuljettaja. Kuva: Toni Ollikainen

Nelivetoluokan odotettu taistelu Juha Koljosen ja Arto Juolahden kanssa vesittyi jo avauspätkällä, kun Juolahti joutui keskeyttämään tekniikan petyttyä. Tervakosken UA:n Koljonen ei kuitenkaan varmistellut voittoaan ja ajeli päivän nopeimman suorituksen voittaen luokan 2.40 erolla Raision UA:n Reijo Heikkilään.

Kytölä jälleen voittoon

Kari Kytölän kuudennen mestaruuden saalistus alkoi voitokkaasti. Kuva: Asko Saarinen

Lasse Hirvijärvi oli vielä viidennen erikoiskokeen jälkeen niukasti kiinni senioriluokan voitossa, mutta ajoi ulos seuraavalla erikoiskokeella pudoten luokan viimeiseksi, ja kärkeen nousi viisinkertainen seniorimestari Pohjois-Hämeen UA:n Kari Kytölä. Kun Hirvijärvi putosi pelistä, ajoi Kytölä selvään voittoon 53,7 sekunnin erolla Hämeenkyrön UA:n Marko Mansikkamäkeen, joka varmisti kakkossijan vasta viimeisellä erikoiskokeella ohittaessaan Keski-Karjalan UA:n Seppo Korhosen +1.07,7.  Kytölä voitti ison ja Mansikkamäki pikkuluokan.

Matti Rinne junnuvoittoon

Matti Rinne oli yllättävän ylivoimainen junioreissa. Kuva: Asko Saarinen

Viime vuoden B-juniorimestari Laukaan MM:n Jaakko Tulla ja Lappeenrannan UA:n Matti Rinne kävivät alussa kisaa voitosta. Tullan kärsiessä tekniikkaongelmista Rinne ehti karkaamaan Volvolla jo reilun puolen minuutin johtoon. Mäntsälän MK:n Kim Forsgren jatkoi loppuun saakka yritystään jääden lopulta vain 10,2 sekuntia. Rinne voitti ison ja Forsgren pikkuluokan. Kolmas oli Ylitornion UA:n Ari-Pekka Koivisto +24,6 ennen Nilsiän UA:n Kalle Ville Hämäläistä.

Sarja jatkuu 3.3. Jämsässä, missä ajetaan JMK-Ralli.

Teksti: F-rallisarjan tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli