Road Racing 31.07.2019

Klemetti neljänneksi Motorland Aragonissa

Lenni Klemetti 22 ja Gerard Clanchet 24 kisaavat Aragonin kuuluisa kivimuuri taustallaan. Kuva: Francisco Fraile Martin.

Ratamoottoripyöräilyn Espanjan mestaruussarjan neljäs kilpailuviikonloppu ajettiin viime viikonloppuna Motorland Aragonissa. Imatran moottorikerhoa edustava Motomarket Racingin Lenni Klemetti, 14, jatkoi vahvoja otteitaan 250-kuutioisilla nelitahtipyörillä ajettavassa PreMoto3-luokassa.

Samalla kun Suomessa päästiin nauttimaan huippuhelteistä, oli sää Aragonissa varsin vaihteleva ja sadekuurot vaikeuttivat kilpailuviikonlopun kulkua. Esimerkiksi perjantain harjoituspäivä jouduttiin keskeyttämään salaman iskettyä radan kameravalvontajärjestelmään.

Klemetti ajoi lauantaina aika-ajoissa kuudenteen lähtöruutuun. Sunnuntaina kilpailussa hän pystyi parantamaan sijoitustaan tullen maaaliin viidentenä. Jälkitarkastuksen jälkeen sijoitus parani vielä neljänneksi, koska edelle ehtineen kilpakumppanin moottori osoittautui sääntöjen vastaiseksi.

– Lähtöni meni aivan pieleen ja tipuin siinä useita sijoja, mutta se oli mahdollisesti onni onnettomuudessa, kertoo Klemetti.

– Ensimmäisessä mutkassa edelläni tapahtui kolari, jossa kaatui neljä pyörää ja lähdön onnistuessa normaalisti, olisin voinut olla mukana siinä rytäkässä. Juuri huollettu moottori laukkasi todella hyvin, ja pitkän takasuoran nopeusmittauspisteellä pyöräni oli koko luokan nopein 218km/h tuntivauhdilla.

– Uskon, että valitsemillani pitkillä välityksillä oli osuutta asiaan. Radan alkuosassa on jyrkkää ylämäkeä ja otin siinä takkiin huonomman kiihtyvyden takia. Sen sijaan takasuoralla pääsin taas helposti peesistä ohi kovemman huippunopeuden takia. Olen erittäin tyytyväinen neljänteen sijaan ja se on sijoitukseni myös sarjan yhteispisteissä, kun sarjan yhdeksästä lähdöstä on ajettu kuusi.

Klemetin Espanjan kausi jatkuu 30.8.-1.9. Albaceten radalla. Sitä ennen hän käy ajamassa Moriwakilla RR SM -osakilpailun Motoparkissa 17.-18.8.

Teksti: Lenni Klemetin tiedotus.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing