Trial 20.07.2017

Kauden kolmas trialin SM-osakilpailu ajetaan viikonloppuna Salossa

Timo Myöhänen. Kuva: Jari Kohonen

Järjestyksessään 28. Salo-Trial järjestetään Salon Kavilannummella lauantaina 22.7.2017. Kilpailu on kuluvan kauden kolmas SM-osakilpailu.

Salossa on pitkät perinteet trialissa. Ensimmäinen kisa järjestettiin jo vuonna 1984, ja siitä lähtien on kisoja ollut joka vuosi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kisat ovat olleet pääsääntöisesti junioreiden kisoja, ja nimenomaan Salon Moottorikerhon järjestämänä. Lauantaina järjestettävä kilpailu on Salon kolmas aikuisten SM-kilpailu.

Salon jaksojen erikoisuutena on se että muualta Suomesta ei löydy vastaavia korkeuseroja jaksoilla, sekä hiekkarinteitä ja pientä irtosoraa, mikä tekee helpolta näyttävistä paikoista yllättävän vaikeita. Salon jaksot ovat aina olleet varsin näyttäviä ja selkeitä eli sitä niin sanottua old school Trialia.

Veijo Matinaho kumppaneineen on tehnyt Salossa pitkiä päiviä vuosikaudet lajin hyväksi. Vaikka oman kerhon harrastajamäärät ovat vuosien saatossa hieman pudonneet, niin aktiivijäsenet ovat jaksaneet puurtaa kisoja varsinkin kun kilpailunjohtajaksi saatiin nuorempaa polvea. Tomi Heinonen on toiminut kilpailunjohtaja vuodesta 2015 lähtien. Matinaho veti kisoja 1990-2014.

Teksti: Veijo Matinaho

Uusimmat

Lisää aiheesta

Trial