Karting 19.07.2018

Kartingkausi jatkuu Oulun haastavalla radalla – iskevätkö kotiyleisön suosikit?

Jonne Ollikainen pääsee kisaamaan viikonloppuna kotiyleisön edessä. Kuva: Outi Talikka/AKK

Kartingin SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Oulussa. Vaikka keli hellii tällä hetkellä suomalaisia, ei OuluZoneen tulla pelkästään rentoutumaan ja nauttimaan auringosta.

OuluZonen rata on yksi Suomen pisimmistä ja vauhdikkaimmista. Kilpailujohtaja Niklas Pekkala kertoo radan tarjoavan kuljettajille kovan haasteen ja katsojille paljon jännitettävää.

– Radalla on parikin ratkaisunpaikkaa. Pitkän suoran päässä oleva tiukka oikea on tarjonnut takavuosina lukuisia ohituksia. Toinen paikka on aivan tapahtumanjohtajan edessä olevat mutkat.

Huippunopeudeksi radalla on kellotettu mehukkaat 128 km/h, joten vauhtia radalla todella riittää. Radalta tuntuu löytyvän kaikenlaista: korkeuseroja, pitkiä suoria ja hitaita mutkia.

– Rataa on kehuttu kuljettajien puolelta, he ovat olleet mielissään radan erikoislaatuisuudesta, Pekkala toteaa.

Viikonloppuna ajetaan SM-sarjaan kuuluvien OK-Junioreiden, OK:n ja KZ2:n lisäksi myös alueellista North Cup -sarjaa. Kotiyleisölle riittää jännitettävää, sillä SM-sarjoissa kisaa tukku paikallisia nimiä, jotka ovat valmiita iskemään kotiradallaan kärkitaistoon. Viime kisaviikonloppuna Lappeenrannassa palkintopallille nousivat OK-Junioreissa Joona-Oskari Juurikka ja OK-luokassa voittoa juhlinut Jonne Ollikainen. Heidän lisäkseen radalla nähdään myös muita paikallisia nimiä.

Viikonlopun alustava aikataulu:

Pe 20.7.

10.00-19.00 Vapaata harjoittelua luokittain
– Ajovuorot OKJ klo xx.30 ja OK klo xx.45
– Ajovuorot Mini60 klo xx.00 ja 125 Master klo xx.15
14.00-18.00 Ilmoittautuminen
18.00-20.00 Katsastus
19.00-19.30 Ohjaajakokous SM-luokat

La 21.7. & Su 22.7.

09.15-09.45 Ohjaajakokous lisäluokat
10.00-10.45 Harjoitusajot
10.45-11.45 Aika-ajot
11.45-15.00 Kilpailun alkuerät
15.00-16.50 Finaalit
17.00-17.30 Palkintojenjakotilaisuus

Radan osoite: Kuusamontie 3250, 91310 Arkala

Teksti: Karting SM Tiedotus / Juuso Taipale

Uusimmat

Lisää aiheesta

Karting