Karting 19.06.2016

Kartingin junnu-SM vauhtiin

Kartingin junioreiden viiden osakilpailuviikonlopun mittainen SM-kausi starttasi viikonloppuna Kangasalassa.

Viikonlopun nimi Raket-luokassa oli FK Monakoa edustava Elias Seppänen, joka oli Lentolan radalla lähes pitelemättömässä iskussa. Lauantain kisaan Seppänen lähti paalulta napsittuaan ensin alkueristä kaksi erävoittoa. Sama vauhti jatkui myös finaalissa, jonka Seppänen vei nimiinsä selkeällä viiden sekunnin erolla ennen kotiradallaan ajanutta Matias Salosta. Kolmas oli Salosen seurakaveri Julius Michelsson.

Sunnuntaina mentiin samalla kaavalla: Seppänen puhtaasti kahdella erävoitolla finaalin paalulle. Tällä kertaa voitto ei tullut kuitenkaan niin ylivoimaisesti kuin lauantaina, sillä Matias Salonen jäi voitosta vain 0,044 sekunnin päähän. Kolmas oli PirKa:n Joni Keljo.

Kahden ajetun finaalin jälkeen Seppäsellä on yhteensä 56 pistettä; 25 finaalien voitoista ja 3 pistettä molempien päivien paalupaikka-ajasta. Toisena olevalla Salosella on 40 pistettä ja kolmantena on Michelsson, joka on Seppästä 26 pistettä perässä.

Kausi jatkuu heinäkuun alussa Lievestuoreella.

Tulokset lauantai: http://www.mylaps.com/en/events/1285308

Tulokset sunnuntai: http://www.mylaps.com/en/events/1283932

Pistetilanne: http://organisation.mylaps.com/championship/view.jsp?id=53842#_ga=1.147713975.1220927572.1430000434

Teksti: Moottoriurheilu.tv

 

Uusimmat

Lisää aiheesta