Jäärata 21.02.2016

Kari Vehniäinen jatkoi voittoisaa viikonloppuaan Saarijärvellä

Kari Vehniäisen oli helppo hymyillä Saarijärven erien jälkeen. Kuva: Pentti Korhonen

Kun eilen Mäntsälässä ajettu jääradan SM-osakilpailu kutistui kansalliseksi, sai Saarijärvi tänään kunnian isännöidä kauden toista SM-osakilpailua. Kilpailu ajettiin Mäntsälän tapaan räntäsateessa, mutta tällä kertaa ilman ongelmia. Kari Vehniäinen jatkoi voittokulkuaan ja vei nimiinsä JR Lites A ja JR Open A -luokan ensimmäiset erät ja otti hopeaa toisista.

Eilinen Mäntsälän kilpailu päätettiin ajaa kuskien ja tuomariston yhteispäätöksellä kansallisena huonojen keliolosuhteiden ja riittämättömän aurauskaluston takia.

– Rataa oli vaikea erottaa, joten päätimme ehdottaa tuomaristolle kilpailun järjestämistä kansallisena. Se oli varmasti lopulta oikea päätös, Vehniäinen toteaa.

Vehniäinen on kovaa vauhtia kartuttamassa massiivista SM-mitalisaldoaan. Mies hallitsi kärkikamppailua Saarijärvellä niin JR Lites A kuin JR Open A -luokissa. Konneveden Moottorikerho/UA:n miehet olivat kovassa iskussa, sillä kaikissa Lites ja Open A-luokkien neljässä erässä podiumilla nähtiin kaksi kerhon edustajaa, kun Vehniäisen lisäksi Erkki Silvasti ja Ari Borokoff olivat saaneet pyöränsä kulkemaan. Lisäksi kerhon nuori lupaus Tino Kapanen vei nimiinsä JR Lites B-luokan toisen erän.

Kirsi Kainulainen nousi palkintopallille JR Lites B-luokassa. Kuva: Pentti Korhonen

Kirsi Kainulainen nousi palkintopallille JR Lites B-luokassa.
Kuva: Pentti Korhonen

JR Lites B -luokan podiumilla nähtiin naisenergiaa, kun eilen Mäntsälässä sivuvaunuluokassa hopeaa yhdessä Pekka Päivärinnan kanssa pokannut ja sooloissa neljänneksi ajanut Kirsi Kainulainen paransi nyt sijoitustaan ajamalla ensimmäisessä erässä Eeli Heimosen jälkeen toiseksi ja ottaen toisessa erässä pronssia Tino Kapasen ja Waltteri Romusen noustessa korkeimmille korokkeille.

Sivuvaunu- ja ATV-luokat eivät ottaneet osaa Saarijärven osakilpailuun.

SM-jääratakausi jatkuu ensi sunnuntaina Orivedellä.

 

Summassaari Race VII Saarijärvi 21.2.2016 SaarMPU

JR Lites A 1. erä
1 Kari Vehniäinen, KonnMK/UA, 00:08:53.780
2 Mikko Koskinen, SeMK, 2.008
3 Erkki Silvasti, KonnMK/UA, 2.580

JR Lites A 2. erä
1 Erkki Silvasti,KonnMK/UA, 00:09:00.054
2 Kari Vehniäinen,KonnMK/UA, 0.337
3 Ville Töhönen, KMK, 0.581

JR Open A 1. erä
1 Kari Vehniäinen, KonnMK/UA, 00:08:41.285
2 Ville Töhönen, KMK, 00:01:14.990
3 Ari Borovkoff, KonnMK/UA, 00:01:15.780

JR Open A 2. erä
1 Erkki Silvasti, KonnMK/UA, 00:09:00.054
2 Kari Vehniäinen, KonnMK/UA, 0.337
3 Ville Töhönen, KMK, 0.581

JR Lites B 1. erä
1 Eeli Heimonen, SaarMpu, 00:06:37.896
2 Kirsi Kainulainen, Y-SMK, 3.382
3 Aslan Hasan, HelRC, 3.764

JR Lites B 2. erä
1 Tino Kapanen, KonnMK/UA, 00:06:48.296
2 Waltteri Romunen, SaarMpu, 0.094
3 Kirsi Kainulainen, Y-SMK, 0.331

JR Open B 1. erä
1 Ville Mäntynen, J-SMK, 00:06:28.070
2 Leevi Tamminen, SaarMpu, 1.217
3 Jussi Elomäki, VRT, 7.077

JR Open B 2. erä

1 Riku Riiheläinen, Marjanpoimia, 00:06:32.770
2 Ville Mäntynen, J-SMK , 0.125
3 Mikko Elomäki, VRT, 8.361

Veteraanit
1 Mikko Huttunen, KMK, 00:06:25.947
2 Antti Pekkonen, LeppävirtaRT, 2.208
3 Timo-Torsti Tarvainen, SaarMpu, 7.375

Katso kaikki tulokset täältä

Lue lisää jääratauutisia: Moottoriurheilu.tv/Jäärata

Uusimmat

Lisää aiheesta