Ralli 23.07.2018

Kari Hämäläinen huippuvireessä Suomen MM-ralliin

Kari Hämäläinen soratievauhdissa. Kuva: Pertti Kangasniemi

Ralliautoilun MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna kauden kahdeksannella osakilpailulla Jyväskylän sorateillä. Kotiyleisön edessä kilpailee myös Kari Hämäläinen.

Kakkosohjaajana Hämäläisen vieressä istuu Risto Pietiläinen, joka on yksi Suomen kokeneimmista kartanlukijoista. Hämäläinen ja Pietiläinen starttaavat nelipäiväiseen MM-ralliin numerolla 86. Kaksikon Skoda Fabia III R5 Performancea on testattu ja säädetty Kouvolan ja Seinäjoen SM-rallien jälkeen. Testipäivät päättyvät Joutsan harjoitteluradalla pidettävään viimeistelyharjoitukseen ralliviikolla.

Hämäläinen on valmistautunut kauden vaativimpaan ralliin huolellisesti. Mies on kuntoillut neljä viikkoa henkilökohtaisen kuntovalmentajan ohjauksessa, jotta henkinen ja fyysinen iskukyky on kohdillaan. Ruokavalion muutos on myös osoittautunut hyväksi ja kuljettaja kertoo olevansa valmiina kovaan ralliviikkoon. Jyväskylään hän lähtee huippuvireessä.

– Tavoitteena on ajaa ehjä kilpailu ja pääsy maaliin, kertoo ruskolainen rakannusyrittäjä Hämäläinen, joka edustaa Naantalin Seudun Urheiluautoilijoita.

Hämäläisen Skoda Fabia III R5:ssa on 1620 cm3 nelisylinterinen turboahdettu moottori. Suoraruiskutusmoottorista löytyy tehoa 205 kW ja maksimivääntöä 420 Nm. Uusi kampimekanismi on erityisesti suunniteltu rallikäyttöön. Auton pituus 3994 mm, leveys 1820 mm ja paino 1230 kg. Korissa on ralliin suunnitellut turvakaaret. Auto on modifioitu 4×4 voimansiirrolle ja siinä on 5-vaihteinen seqventaalinen manuaalivaihteisto. Huippu-nopeutta löytyy 200 km/h. Ralliauton huollosta MM-rallissa vastaa Eero Räikkösen Printsport.

Neste Ralliin on ilmoittautunut 72 kilpailijaa. Ralli alkaa torstaina kello 19 Harjun perinteisellä erikoiskokeella Jyväskylän keskustasta. Rallin viimeinen Ruuhimäen vauhdikas erikoiskoe ajetaan sunnuntaina alkuiltapäivästä. Tämä erikoiskoe on nähtävissä myös suorana lähetyksenä TV Neloselta sunnuntaina 29.7. klo 13 alkaen. Reitin kokonaispituus on 1427 km, josta erikoiskokeita on 23 yhteensä 317 km. Erikoiskokeet nuotitetaan ennakkoon tiistaista torstaihin. Kaikki tarvittava tieto rallin seuraamiseen löytyy osoitteesta www.nesterallyfinland.fi

Kari Hämäläisen loppukauden kilpailut 2018

MM Neste Rally Finland Jyväskylä 26.-29.7.

SM Enset ralli Sastamala-Huittinen 31.8.-1.9.

SM TeijoTalot ralli Turku-Salo 28.-29.9.

Rantaralli Mynämäki 6.10.

Teksti: Timo Kutila

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli