Autosuunnistus 04.05.2017

Kanta-Hämeen autosuunnistussarja käynnistyy 9.5.

Autosuunnistuksen aloittaminen on helppoa, sillä kilpaa pystyy ajamaan tavallisella henkilöautolla ilman mitään erikoisvarusteita.

Kanta-Hämeessä 1960-luvulta alkaen järjestetyn autosuunnistuksen harjoitusajosarjan avauskilpailu ajetaan 9.5. Forssassa.

Kahdeksan kantahämäläistä autourheiluseuraa järjestää jälleen kesäisen AS-harjoitusajosarjan. Jokainen seura järjestää yhden kilpailun, eli ohjelmassa on kahdeksan kisaa, jotka ajetaan helatorstaita lukuun ottamatta tiistai-iltaisin.

AS-sarjan kisoihin osallistuminen on helppo ja edullinen tapa päästä sisään autosuunnistuksen maailmaan. Harjoitusajoissa ei vaadita minkään seuran jäsenyyttä tai tutkintoja, ja aloittelijoiden E-luokassa osanottomaksu on vain 10 euroa/pari/harjoitusajo.

Jokaisen harjoitusajon lähtöpaikalla on noin tuntia ennen E-luokan lähtöaikaa pieni aloittelijakoulutusinfo. AS sopii hyvin perheharrastukseksi, sillä kartanlukija voi olla ajokortiton ja alaikäinen. Kisasuoritus kestää 1–2 tuntia.

AS-sarjassa ei peritä sarjamaksua, mutta silti luokkien parhaat palkitaan sarjan päätyttyä. Kilpailija voi ajaa haluamansa määrän osakilpailuja, mutta sarjan loppupisteisiin lasketaan kunkin kilpailijan kuusi parasta suoritusta.

AS-harjoitusajosarjan osakilpailut ajetaan 9.5. (Forssa), 25.5. (Valkeakoski), 6.6. (Janakkala), 8.8. (Hämeenlinna), 15.8. (Riihimäki), 22.8. (Hyvinkää), 29.8. (Loppi) ja 5.9. (Lammi).

Lisätieto tapahtumista ja sähköiset ilmoittautumiskaavakkeet löytyvät osoitteesta autosuunnistus.net.

 

Teksti: Pekka Virtanen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Autosuunnistus