Jäärata 12.02.2016

Kallio starttaa kisakauden huomenna Suomesta

Mika Kallio palaa jäärata-areenoille lauantaina. Kuva: Mara Halonen

Huomenna lauantaina Seinäjoelta alkava jääradan SM-kauden avaus tulee olemaan varsinaista titaanien taistoa, kun lajin kärkikasti tulee saamaan vastaansa nimekkään joukon MM-areenoilta tuttuja tähtiämme.

Mika Kallio on matkustanut Suomeen varta vasten osallistuakseen kahden vuoden tauon jälkeen jääratamittelöön. Perimmäinen tarkoitus on testata, miten joulukuussa Espanjan Barcelonassa operoidut nilkka, ranne ja olkapää tulevat kestämään kilpailutilanteessa. Samalla mies hakee ajotuntumaa ensi viikolla alkavia Jerezin testejä varten. Tuolloin mies pääsee Espanjan auringon alla tositoimiin KTM:n uuden MotoGP-pyörän kanssa.

Kallio tulee samaan vastaansa JR Open A -luokassa muun muassa veljensä, Kallio Racingin tiimipäällikön Vesa Kallion, 23-kertaisen Suomen mestarin Kari Vehniäisen, Moto3-sarjassa viime kaudella kisanneen Niklas Ajon sekä IDM-sarjan Supersport-luokan viime vuoden hopeamitalistin Tatu Lauslehdon.

Myös sivuvaunuluokkaan saadaan kansainvälinen tuulahdus, kun viime vuoden ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan MM-pronssipari Kirsti Kainulainen ja Pekka Päivärinta käynnistävät kilpakautensa.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Lue lisää:
www.Moottoriurheilu.tv/Jäärata
www.iceroadracing.com

 

Uusimmat

Lisää aiheesta