Road Racing 16.02.2018

Kallio kaatui rajusti moottorin petettyä – selvisi ilman murtumia

Mika Kallio tuuraa Pol Espargaroa tämän viikonlopun Thaimaan testeissä. Kuva: Chippy Wood

MotoGP-sarjan viralliset kolmipäiväiset testit alkoivat tänään Thaimaan uudella Buriramin radalla KTM-tiimin kohdalta erittäin haasteellisesti. Mika Kallio joutui päivän päätteeksi vierailemaan sairaalassa, mutta pääsee jatkamaan testejä huomenna lauantaina. 

– Ensin ei saatu pyörää istumaan tälle radalle sitten millään ja iltapäivästä hajosi moottori, jonka seurauksena kaaduin, Kallio tiivistää murheellisen päivän.

Kaatuminen oli niin raju, ettei suomalainen voinut jatkaa ajamista.

– Lonkka sai kovan iskun, mutta onneksi kuvauksissa ei löytynyt murtumia. Huomenna viivalle uudestaan, tuosta ei voi kuin parantaa, Kallio hymähtää.

Kallion piti ensin toimia Thaimaassa KTM:n tehdaskuljettajien neuvonantajana, mutta Pol Espargaron selkäleikkauksen takia suomalainen hälytettiin ajohommiin.

Päivän nopeimmasta kierrosajasta vastasi tänään Hondan puikoissa Cal Crutchlow, Alex Rins oli Suzukilla toinen ja Hondan Marc Marquez kolmas. 39-vuotissyntymäpäiväänsä tänään juhliva Valentino Rossi kiidätti Yamahaansa kahdeksanneksi nopeiten. KTM:n tehdaskuljettaja Bradley Smith on tuloslistalla sijalla 20. Kallio jäi kaatumisen myötä toiseksi viimeiseksi sijalle 23.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Kalliolle pikakomennus ajohommiin ”Eletään kriittisiä hetkiä”

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing