Jäärata 19.03.2016

Kallio hallitsi Vieremällä – Vehniäinen saavutti 25:nnen Suomen mestaruutensa

Mika Kallio ja Kari Vehniäinen ovat hallinneet jääratakautta tänä vuonna. Kuva: Pentti Korhonen

Konneveden Moottorikerho / UA:n Kari ”Wehnä” Vehniäinen saavutti tänään kaksi Suomen mestaruutta lisää Vieremällä ajetussa kauden toiseksi viimeisessä jääradan SM-osakilpailussa, joka sujui täysin Mika Kallion hallinnassa.

Kari Vehniäinen on tehnyt koko jääratakauden matkaa sekä Open A että Lites A -luokkien Suomen mestariksi. Ainoa, joka on miehelle pystynyt kunnolla laittamaan kampoihin on KTM:n MotoGP-testeistä Suomeen jääratakoitoksiin pariin otteeseen lentänyt Mika Kallio.

Myös tänään Vieremällä aurinkoisessa kelissä ajetussa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Kallio oli täysin ylivoimainen. Hän kuittasi päivän ensimmäisen Open A -luokan nimiinsä vakuuttavalla ja varmalla ajollaan jättäen selvästi taakseen Tampereen Antti Soitialan ja Vehniäisen, joka tosin taisi jo varmistella mestaruuttaan.

Päivän ensimmäisessä Lites A -luokan lähdössä Kallio oli itse varmuus ja meni menojaan ylivoimaiseen voittoon. Hopeasta taistelivat Seinäjoen Mikko Koskinen ja Vehniäinen. ”Wehnä” ohitti Koskisen viimeisellä kierroksella jättäen näin Koskisen pronssille. Konneveden Erkki Silvasti oli kärjen vauhdissa, mutta lipsautti nurin kisan puolivälissä. Hän pääsi kuitenkin jatkamaan ilman loukkaantumista.

TT-legenda Tepi Länsivuori ojensi Kalliolle palkinnon. Kuva: Pentti Korhonen

TT-legenda Tepi Länsivuori ojensi Kalliolle palkinnon. Kuva: Pentti Korhonen

 

Open A -luokan toisessa lähdössä Seinäjoen Herman Kenkkilä laittoi Kallion tosi ahtaalle, mutta Mika ei ollut kuitenkaan yllätettävissä ja vei päivän kolmannen voiton ennen Kenkkilää. Vehniäinen tapansa mukaan antoi lähdössä liikaa tasoitusta ja kovan puurtamisen jälkeen nousi neljänneksi juuri Tampereen Antti Soitialan jälkeen.

Kallio jatkoi dominointiaan myös päivän toisessa Lites A –luokan lähdössä jättäen taakseen Silvastin. Kolmanneksi pinnisteli niukasti taas kertaalleen huonon lähdön ottanut Vehniäinen ennen Seinäjoen Mikko Koskista.

– Kaksi ensimmäistä lähtöä olivat melko helppoja, mutta kahdessa viimeisessä joutui ihan tosissaan tekemään töitä, Kallio kommentoi.

Vehniäisellä on kasassa nyt huikeat 25 Suomen mestaruutta.

– Näin me juuri tässä pisteet laskimme ja näköjään minä voitin molemmat mestaruudet. Ihan kivaltahan se tuntuu, vaikka vähän harmittaakin nuo huonot lähdöt. Iso kiitos mestaruuksista kuuluu taustajoukoille, Vehniäinen kiitteli.

Mika ja Hannu Kallio hallitsivat kauden toista jääradan SM-osakilpailua. Kuva: Pentti Korhonen

Mika ja Hannu Kallio hallitsivat kauden toista jääradan SM-osakilpailua. Kuva: Pentti Korhonen

 

Myös veteraaniluokka oli Kallion perheen juhlaa, kun Mikan isä Hannu osallistui kauden ensimmäiseen koitokseensa samalla kivuten luokan korkeimmalle korokkeelle kovan kamppailun jälkeen.

Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan huomenna Iisalmessa klo 12 alkaen.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Kilpailun tulokset

SM-PISTEET A-OPEN 19.3.2016
1. 42 KARI VEHNIÄINEN 11 20 25 20 16 25 25 25 20 20 16 13=236
2. 2 HERMAN KENKKILÄ 20 7 9 25 16 11 13 13 9 11 20=154
3. 36 MIKA KALLIO 25 25 25 25 25 25=150
4. 34 ANTTI SOITIALA 9 9 20 9 20 16 16 20 16=135
5. 28 JANI KINNUNEN 7 6 11 6 13 20 11 11 10 8 9=112
6. 45 ARI BOROVKOFF 13 8 16 13 11 10 7 11 9 8=106
7. 97 HENRI AHLBOM 4 5 9 7 10 13 4 9 13 13 11=98
8. 12 ERKKI SILVASTI 8 13 25 8 16 16 10 1=97
9. 1 VILLE TÖHÖNEN 10 10 20 16 9 10 7 3 8 4=97
10. 16 JANNE RANTALA 6 11 13 10 13 9 9 5 5 5=86
11. 9 VERTTI TAKALA 3 4 8 3 8 10 7 6 7 10 10=76
12. 48 VESA KALLIO 16 16 11 20=63
13. 17 MATIAS MÄENPÄÄ 1 4 6 5 3 6 1 3 8 6 7=50
14. 44 J-A JOHANSSON 5 3 6 5 7 7 5 5=43
15. 32 ARTTU KARHUNEN 1 7 2 5 1 2 4 6 6=34
16. 8 TANELI PARANTAINEN 8 8 7 5=28
17. 7 JUHA LEPPÄNEN 2 10 3 4 4 4=27
18. 22 SAMULI HUKKANEN 2 8 4 4 1 2=21
19. 51 JONI PIHLAJAMÄKI 3 2 1 2 2 3 2=15
20. 37 JUSSI KERVINEN 11 1=12
21. 111 TEEMU LÅNG 4 6=10
22. 6 TOMMI TURUNEN 3 6=9
23. 20 JAAKKO RÖNKKÖ 2 3 3=8
24. 4 SAMI PASANEN1 1 2 2 1=7
25. 117NIKO PEKKONEN 5=5
26. 24 TERO PASANEN 1=1

SM-PISTEET A-LITES 19.3-2016
1. 42 KARI VEHNIÄINEN 20 20 25 20 25 25 25 25 20 20 20 13=258
2. 6 MIKKO KOSKINEN 11 16 20 13 13 20 20 16 13 13 16 16=187
3. 12 ERKKI SILVASTI 3 2 16 25 20 16 16 20 8 16 8 20=170
4. 1 VILLE TÖHÖNEN 16 11 13 16 9 10 13 10 11 5 13 8=135
5. 45 ARI BOROVKOFF 9 9 11 11 11 8 11 6 16 9 9 7=117
6. 95 VERTTI TAKALA 10 10 5 9 7 9 6 13 7 10 11 11=108
7. 48 MIKA KALLIO 25 25 25 25=100
8. 25 TATU LAUSLEHTO 13 13 9 10 16 11 10 9=91
9. 28 JANI KINNUNEN 7 4 8 7 8 4 10 11 10 11 6 5=91
10. 20 OSSI OJALA 6 8 6 4 10 7 8 8 6 7 5 10=85
11. 412 PEETU AALTO 1 7 7 8 6 5 7 9 9 8 3 4=75
12. 48 VESA KALLIO 25 25 13=63
13. 97 HENRI AHLBOM 8 3 5 5 6 9 7 5 6=55
14. 93 JUSSI KERVINEN 10 6 7 6=29
15. 60 ERNO KIVIMÄKI 5 6 4 3=18
16. 34 ANTTI SOITIALA 4 5=9
17. 89 EELI HEIMONEN 1 2 2=5

Uusimmat

Lisää aiheesta