Ralli 28.07.2018

Kalle Rovanperällä uskomaton lauantai – oli jo keskeyttämässä, teki ”timomäkiset”

Kalle Rovanperä teki "timomäkiset" Pihlajakoskella. Kuva: Toni Ollikainen / AKK

Neste Rallin lauantaipäivä piirtyy historiankirjoihin Kalle Rovanperän päivänä, joskaan ei niinkään suotuisissa merkeissä. 17-vuotias jyväskyläläisteini dominoi WRC2-luokkaa aina 18. erikoiskokeelle asti, jolloin elokuvamaiset juonenkäänteet päättivät ottaa lavan haltuun.

Rovanperän ohjastama Skoda osui erikoikokeella kiveen ja sen seurauksena iskunvaimennin sinkosi konepellistä läpi. Nuorukainen nilkutti pätkän maaliin ja hetken jo näytti siltä, että keskeytys on edessä. Rovanperä sai kuitenkin korjattua autoaan yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa sen verran, että matka pääsi jatkumaan kohti päivän viimeistä erikoiskoetta.

Rovanperä pääsi kuin pääsikin ajamaan päivän päättäneen Pihlajakosken erikoiskokeen nilkuttamalla läpi, mutta lisähaasteita toi vasten tuulilasia pamahtanut konepelti. Näky oli kuin aikanaan Timo Mäkisellä Ouninpohjassa.

– Ei tietenkään ole hyvät fiilikset. En nähnyt mihin osuttiin, sellainen nypyn ylitys se oli. Täytyy katsoa video ja mitä data näyttää. Mietimme pätkän maalissa, mitä tehdään ja siinä oli muutama kuvaaja, joiden kanssa sitten saatiin autoa parsittua. Huomenna varmaan vaan ajellaan päivä läpi. Tässä vaiheessa millään ei oikein enää ole mitään väliä. Muuten ralli sujui tähän asti hyvin, Rovanperä huokasi päästyään takaisin Jyväskylän huoltoparkkiin.

Tänak vahvassa johdossa viimeiseen päivään – Latvala aivan Östbergin kannassa

Rallin johdossa jatkaa edelleen Viron Ott Tänak 39 sekunnin erolla norjalaiseen Mads Östbergiin. Suomen Jari-Matti Latvala on kolmantena ja vain 5,4 sekuntia Östbergiä perässä.

– Onnistuttiin korjaamaan ohjausongelmaa, ja auto oli ajettava. Nyt iltapäivällä olin varovaisempi, sillä minulla on hyvä johto. Tässä kunnossa tiestä näkee joka kiven; ei ole mukavaa, Tänak kommentoi Pihlajakosken maalissa.

Östberg oli viimeisen erikoiskokeen maalissa hieman epävarmoissa tunnelmissa.

– Minä pelkäsin, että ajoin hitaasti. Renkaiden kuluminen ihmetyttää tänä viikonloppuna. Aloitin kahdella vararenkaalla, ja tulin vanteella, kun aloitin tämän pätkän, koska ei ollut enää mitään jäljellä. Pärjättiin ihan hyvin tänään, koska ollaan vielä Jari-Matin edellä.

Jari-Matti Latvala on lauantain jälkeen neljäntenä. Kuva: Neste Ralli Viestintä

Latvala puolestaan painoi äärirajoilla aivan lauantain loppuun asti.

– Oli todella vaikeata. Lopussa jo vähän pelotti. Viimeisessä vasurissa oli kivi sisässä ja se piti kiertää, ja huomasin kun Miikka otti penkin reunasta kiinni – varmaan ajatteli, että ei se pysy tiellä. Tehtiin autoon vähän muutoksia, ja se on tosi hyvä. Itseluottamus on noussut, ja huomenna on hienoa taistella Madsin kanssa.

Esapekka Lappi nousi lauantaina neljänneksi. Kuva: Neste Ralli Viestintä

Lappi nousi jo neljänneksi

Esapekka Lappi ajoi upean lauantaipäivän vaisun perjantain jälkeen ja nousi tuloksissa neljänneksi. Lapin riskitason nosto tuotti tulosta.

– Tultiin oikea mutka ihan takasiipi edellä. Ei yhtään pitoa, kun tämä on liukas ja renkaat on ihan loppu. Haydenilla on renkaita vielä. Taidetaan hävitä, mutta toivottavasti ei niin paljon kuin mitä edellisellä voitettiin. Riskiä pitää ottaa, että voitetaan se, mitä eilen otettiin tukkaan, Lappi kommentoi Pihlajakosken maalissa.

Myös kuudentena kisassa olevalla Teemu Sunisella loppuivat renkaat päivän päätteeksi.

– OK suoritus näillä renkailla. Otin hiukan varovasti monessa paikassa. Monella kaverilla taitaa olla vähemmän renkaita jäljellä, joten katsellaan heidän aikojaan.

Eerik Pietarinen johtaa WRC2-luokkaa lauantain jälkeen. Kuva: Taneli Niinimäki

SM-sarjan kärkinimi Pietarinen nousi WRC2-luokan johtoon

Rovanperän ongelmien myötä tällä hetkellä kotimaista rallin SM-sarjaa johtava Eerik Pietarinen nousi WRC2-luokan johtoon. Pietarinen joutui ajamaan Rovanperän perässä Pihlajakoskella useamman kilometrin.

– Olimme aika kauan Kallen perässä. Jo pätkän puolessa välissä alkoi pölyämään, ja ehkä kolme kilometriä ajettiin ihan perässä kiinni. Pölisi niin paljon, että joutui melkein pysähtymään välillä, kertasi Pietarinen.

Rovanperä tippui lopulta luokassa neljänneksi yli kolmen minuutin päähän Pietarisesta. Jari Huttunen nousi toiseksi ja britti Gus Greensmith kolmanneksi.

WRC3-luokassa kova taisto kärkipaikasta

Virolainen Ken Torn johtaa WRC3-luokkaa kolmen ajetun päivän jälkeen. Tosin eroa toisena tulevaan Ruotsin Emil Bergkvistiin on vain 12,7 sekuntia. Kolmantena oleva ranskalainen Jean-Baptiste Franceschi on puolestaan jäänyt kärjestä jo yli puolitoista minuuttia.

Neste Rallin viimeisenä päivänä, sunnuntaina, ajetaan vielä neljä erikoiskoetta: Laukaa kahdesti ja Ruuhimäki kahdesti. Ruuhimäen jälkimmäinen ajokerta on myös Power Stage -erikoiskoe, josta kuljettajille jaetaan MM-pisteitä.

Tuloksia EK 19/23 jälkeen, yleiskilpailu
1. Ott Tänak (EST) 2.13.18,2
2. Mads Östberg (NOR) + 39,0
3. Jari-Matti Latvala (FIN) + 44,4
4. Esapekka Lappi (FIN) + 1.20,6
5. Hayden Paddon (NZL) + 1.29,6
6. Teemu Suninen (FIN) + 1.45,1

Tuloksia EK 19/23 jälkeen, WRC2-luokka
1. Eerik Pietarinen (FIN) 2.21.57,0
2. Jari Huttunen (FIN) + 53,0
3. Gus Greensmith (GBR) + 2.25,5
4. Kalle Rovanperä (FIN) + 3.11,5
5. Pierre-Louis Loubet (FRA) + 3.43,3

Tuloksia EK 19/23 jälkeen, WRC3-luokka
1. Ken Torn (EST) 2.37.16,4
2. Emil Bergkvist (SWE) + 12,7
3. Jean-Baptiste Franceschi (FRA) + 1.36,1
4. Julius Tannert (GER) + 3.32,9
5. Callum Devine (IRL) + 5.50,0

Tulokset
Kuljettajien kommentit

Teksti: Neste Ralli Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli