Karting 16.09.2019

Kaisa Eiristöllä riitti haasteita viikonloppuna Virossa

Kaisa Eiristö kilpailee sekä Suomen että Viron mestaruussarjoissa. Kuva: Kaisa Eiristön tiedotus

Viron mestaruussarjan viimeinen osakilpailu ajettiin Araveten radalla Virossa viime lauantaina. Harjoituspäivinä ja itse kilpailupäivänä vaihtelevat säät aiheuttivat Kaisa Eiristön tiimille haasteita rengasvalinnoissa.

Lauantai aloitettiin heti hienolla onnistumisella ja Eiristö ajoi aika-ajojen kolmanneksi nopeimman ajan. Aika-ajot ajettiin haastavissa olosuhteissa puolikuivalla radalla, kuivan kelin renkailla.

Ensimmäisessä erässä vauhti oli kuivalla radalla hukassa ja Eiristö ajoi maaliin vasta kahdeksantena. Toisessa erässä olikin taas haastetta, kun lähdettiin sadepyörillä kuivuvalle radalle. Maalissa kuitenkin hienosti toinen sija.

Finaaliin startattiin ruudusta viisi. Aurinko oli taas kuivannut radan ja kisa päästiin ajamaan kuivan kelin renkailla. Vauhti oli finaalissa valitettavasti hukassa ja maaliin Eiristö ajoi vasta sijalla kahdeksan. Rengaspaineiden kanssa meni tällä kertaa pahasti pieleen.

– Ei ollut mikään helpoin viikonloppu kelien puolesta, mutta saatiin kuitenkin tärkeitä kierroksia alle ennen tulevan viikonlopun MM-kilpailuja, Eiristö kertoi.

Seuraavaksi luvassa on MM-kilpailut Italian Lonatossa 20-22. syyskuuta.

Teksti: Kaisa Eiristön tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Karting