Road Racing 01.05.2019

Kainulaisella ensimmäinen Alpe Adrian kilpailu takana

Kirsi Kainulaisella riitti haasteita, mutta myös positiviisia seikkoja löytyi Slovakiaringillä. Kuva: Timo Nässi.

Kirsi Kainulaisen kausi ratamoottoripyöräilyn Alpe Adria -sarjassa käynnistyi viime viikonloppuna Slovakiaringillä Slovakiassa.

– En ole koskaan lähtenyt niin sanotusti soitellen sotaan, mutta viikonloppu tuntui ylitsepääsemmättömän vaikealta, Kainulainen aloittaa kilpailunsa kertaamisen.

Kainulainen sijoittui STK600-luokassa lauantaina ja sunnuntaina 22:ksi.

– Rata oli todella upea ja tykkäsin kovasti siitä. Kello ei vain alkanut tykkäämään ajelustani. Paljon kuitenkin paiskittiin töitä, että pyörä saatiin sellaiseksi, että sillä pysyi pystyssä. Oikean geometrian löytäminen oli todella haastavaa ja kova puuskittainen tuuli lisäsi omaa epävarmuutta kurveissa.

– Sunnuntain kisaan saatiin jo kilvanajoa aikaiseksi ja jäi hyvä mieli päättää viikonloppu nousujohteiseen kehitykseen. Aika oli liian täpärällä noin kovavauhtisen ja teknisen radan oppimiseen. Kierrosajasta jäi vielä paljon parannettavaa, mutta kumminkin suunta oli oikea jo.

Itseä ja pyörää kehittäen

Kainulaisen meno ei ollut hänen omien menojensa mukaan hääppöistä lauantaina, jolloin hän ajoi 22:ksi.

– En tiedä, montako viikkoa täällä pitäisi ajaa, että ehtisi maaliin ennen pimeän tuloa. Peiliin, kun katsoo, niin siellä se isoin virhe on. Mutta tiedä sitten, mitenkä semmoisen virheen voi korjata, Kainulainen kommentoi tuoreeltaan lauantaina.

Sunnuntaihin Kainulainen lähti paikalta 26 ja oli maalissa 22.

– Olen tyytyväinen omaan tekemiseeni. Kierrosaika parani roimasti ajoittain myrskylukemia lähentelevässä tuulessa.

– Minulla oli nössö ensimmäinen kierros, koska en ollut varma pyörään tehdyistä muutoksista, jotka oli geometrian osalta aika isoja. Mutta ne osoittautuivat riskillä oikeaksi. Kiitos Hessel Vd Glind kärsivällisyydestä. Ei ole ihan helppo paikka olla hänelläkään.

– Kyllä olen nämä päivät täällä miettinyt ratkaisuja niin, että päähän sattuu, mutta sain murusen takaisin luottoa itseeni tämän päivän jälkeen. Hitto, en ehkä olekaan niin huono.

Kainulainen kadotti muun ajajajoukon alussa hiljaisen ensimmäisen kierroksensa takia, mutta hän päätti ottaa seuraavan, neljän kuljettajan porukan kiinni.

– Sain sen kiinni ja alkoi oikea kilvanajo. Sijat vaihteli monta kertaa kierroksien aikana. Oli hyvää tekemistä ryhmässä ja sektoriaikojen perusteella kierrosaika olisi voinut olla jopa parempi, mikäli jokainen meistä olisi saanut ajaa hetki rauhassa.

– Kiitos todella paljon teille kaikille jotka jaksatte minuun uskoa ja tukea aina.

Kirsi Kainulainen lähtöruudukossa. Kuva: Timo Nässi.

Samassa STK600-luokassa suomalaisista Felix Nässi ajoi toiseksi ja kolmanneksi, Niko Kömi viidenneksi ja yhdeksänneksi sekä Jasmin Sarjos 13:ksi ja 16:ksi.

Alpe Adria -kausi jatkuu Hollannin Assenissa 31.5.-2.6.

Tulokset

Teksti: Kirsi Kainulainen.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing