Ralli 26.05.2017

Kaasujalka-Ralli avaa Henri Hokkalan kesäkauden

Henri Hokkala valmiina kesäkauteen. Kuva: Ville Karjalainen

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkuu tulevana lauantaina Aurassa. 22-vuotias jyväskyläläinen ralliautoilija Henri Hokkala on valmistautunut huolellisesti kesäkauden avaavaan osakilpailuun, Aurassa ajettavaan Kaasujalka-Ralliin.

Viime kaudella junioreiden SM-hopeaa voittanut Hokkala lähti tähän kauteen tavoitteenaan parantaa edellisvuotista sarjasijoitusta. Kausi alkoikin mainiosti, kun sarjan avausosakilpailusta Hankasalmen Revontuli-Rallista haaviin jäi yleiskilpailun voitto ja täydet sarjapisteet. Talvikauden toinen osakilpailu Kemi-Ralli sen sijaan jäi opetusmatkaksi, ensimmäisellä erikoiskokeella tehdyt lumityöt veivät niin paljon aikaa, että hyvän sijoituksen ajaminen ei ollut enää mahdollista.

– Talvikausi oli kaksijakoinen, mutta se on jo historiaa. Reilu viikko sitten kävimme hakemassa tuntumaan taas soralla ja hyvät fiilikset jäi ajollisesti, kellohan se sitten kertoo todellisuuden. Mutta niin kuin talvikausi osoitti, kovaa saa mennä jos mielii kärkisijoille. Varmasti tulee hienoa taistelua olemaan koko päivän.

Henri löytyy kahden osakilpailun jälkeen pistetaulukon yhdeksänneltä sijalta, joten kirittävää riittää kesäkaudella.

-Motivaatio on kyllä huipussaan, pitkä tauko alla kun viimeksi kilpaa ajettu mutta koitetaan saada ehjä suoritus tehtyä. Taas on arvokkaat pisteet jaossa joten edelleen ollaan täysillä mukana taistelussa.

Kaasujalka-Ralli starttaa lauantaina kello 11 aikaan. Honda Civic Type-R:ää ohjastava Hokkala starttaa reitille kartanlukijansa Pekka Kelanderin kanssa numerolla 33. Kilpailupäivänä tulospalvelun tarjoaa MUT-Palvelu, sekä erikoiskokeiden jälkeisiä kuulumisia päivitetään Hokkala Racingin Facebook-sivulle.

Teksti: HokkalaRacing tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli