Rata-ajo 17.07.2017

Juuso Puhakan epäonniselle viikonlopulle hieno päätös

Juuso Puhakka. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Aivan kuten Pärnussa muutama viikko aikaisemmin, oli Juuso Puhakan viikonloppu melkoista vuoristorataa F4 NEZ-sarjassa Moskovassa. Viikonlopun päätöskilpailusta kotiin tuomisina on kuitenkin upea 2. sija.

Puhakan vauhti perjantain harjoituksissa oli lupaavaa hänen ollessa viiden parhaan joukossa molemmissa sessioissa. Aika-ajossa Puhakan mahdollisuudet kärkiruutuihin vesittyivät jo alkuminuuteilla kilpakumppanin kolaroitua hänen kanssa jättäen suomalaisen ilman aikaa. Seurauksena oli viimeinen lähtöruutu 1. ja 2. kilpailuun.

Puhakka teki molemmissa kilpailuissa hienon nousun. Ensimmäinen kilpailu päättyi 10. sijaan ja sen myötä yhteen pisteeseen. 2. kilpailussa vauhti ei aivan riittänyt pistesijaan vaan Puhakka sijoittui sijalle 9.

– Tiesin, että aika-ajoissa oli mahdollisuudet hyvään lähtöruutuun. Valitettavasti en ehtinyt ajaa kierrostakaan kun joku törmäsi takarenkaaseen ulostulokierroksella. Tein hyvän nousun molemmissa kisoissa ja ajoin jopa nopeimman kierroksen ensimmäisessä startissa, Puhakka kertoi.

Lauantain aika-ajossa Puhakka onnistui ajamaan itsensä 5. ruutuun. Se takasi loistavat asetelmat viikonlopun viimeisen kilpailuun. Puhakka onnistui heti lähdössä nousemaan toiseksi ja pitämään paikkansa alkukierroksilla kovasta painostuksesta huolimatta. Kilpailun lopussa Puhakka nousi voittotaisteluun, mutta vauhti ei lopulta aivan riittänyt palkintopallin korkeimmalle korokkeelle. Voittoon kisassa ajoi toinen suomalainen Tuomas Haapalainen. Viikonlopun kahden ensimmäisen kilpailun voitot kirjattiin Christian Lundgaardin nimiin.

– Aika-ajo ei onnistunut niin hyvin kuin toivoin, mutta sain erinomaisen lähdön. Kisan nopein kierrosaika ja palkintopallisija olivat hyvä tapa päättää viikonloppu, Puhakka iloitsi.

Lundgaard johtaa sarjaa yli 50 pisteen erolla toisena olevaan Alexander Smolyariin ja voi varmistaa mestaruutensa seuraavana kilpailuviikonloppuna. Puhakka on pistetilanteessa seitsemäntenä. Kausi jatkuu reilun kuukauden kuluttua jälleen Moskovassa.

Teksti: Aleksi Virtanen / Juuso Puhakka tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo