Rata-ajo 22.07.2018

Juuso Puhakalla ja Mikko Eskelisellä ei päivää ilman palkintokorokesijoitusta

Suomalaiskuljettajat Juuso Puhakka ja Mikko Eskelinen saavuttivat kaksi palkintokorokesijoitusta Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruusarjan Fujin osakilpailuviikonloppuna. Kuva: Jani Kekoni

Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruusarjan kilpailukauden neljäs osakilpailuviikonloppu sujui erinomaisissa suomalaistunnelmissa, kun kirkkonummelainen Juuso Puhakka ja jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ylsivät jälleen lähes maksimisuoritukseen ja saalistivat 28 mestaruuspistettä 32 mahdollisesta. Eilen lauantaina kaksikko juhli kilpailukauden kolmatta luokkavoittoa ja tänään sarjan ainoa suomalaisautokunta piti PRO-AM -luokan toiseksi kiireisintä kyytiä.

Saksalaisen Leipert Motorsport tiimin 620 hevosvoimaisella Lamborghini Huracan Super Trofeo autolla ajavat johtivat luokkaa aina sen viimeiselle kierrokselle saakka, kunnes mestaruustaistelun kannalta pahin kanssakilpailija painoi pääsuoran jarrutuksessa ohitse ja karkasi lopulta reilun sekunnin voittoon. Koska eilen lauantaina Juuso ja Mikko voitti ja tänään he olivat olivat toiseksi nopeimmat, tipahtivat suomalaiskuljettajat jälleen PRO-AM -luokan kakkossijalle ja ovat jälleen vain kaksi mestaruuspistettä sarjajohtajia perässä. Vaikka kakkossijasta sai repullisen mestaruuspisteitä, tuntui se härmäläisissä suurelta pettymykseltä.

– Eilisen voiton jälkeen lähdimme tavoittelemaan samanlaista tulosta ja siltä se näytti aina viimeiselle kierrokselle saakka. Starttasin yleiskilpailun kolmannelta sijalta ja sain erinomaisen lähdön, jonka myötä pystyin haastamaan kakkossijalla olleen Lamborghinin tehdaskuljettajan, italialaisen Andrea Amicin. Hän kuitenkin käänsi suoraan eteeni ja välttääkseni kolarin jouduin jarruttamaan osittain radan ulkopuolella. Siitä sitten kolmannella sijalla ajelin aina kuljettajan vaihtoon saakka, jonka jälkeen Mikko teki jälleen hyvää työtä tuoden meille lopulta toiseksi korkeimmat PRO-AM -luokan mestaruuspisteet ja yleiskilpailun neljännen sijan, Puhakka kertoo.

– Juuso on koko viikonlopun tehnyt kellontarkkaa ja virheetöntä työtä. Kuitenkin minulla oli eilen parempi vauhti päällä kuin tänään, jossa suoritin ajovuorini karvan verran liian pehmeästi ja pahin kanssakilpailija sai Juuson ajaman etumatkan kurottua umpeen. Sitten Fujin lähes kahden kilometrin mittaisen pääsuoran päässä tuo samainen autokunta pääsi jarrutuksessa rinnalle ja lopulta myös ohitse. Totta kai jossitella voidaan, että olisin voinut blokata kaverin suorituksen, mutta nyt kuitenkin täytyy muistaa, että ajamme pitkää sarjaa jossa on vielä neljä osakilpailua ajamatta. Kolari ja nollapisteet olisi ollut vielä suurempi pettymys, kuin hävitty voitto, ja siten kauden seitsemänteen palkintokorokesijoitukseen pitää olla tyytyväinen, 11 vuoden kansainvälisen kilpailukokemuksen omaava Eskelinen jatkaa.

Fujin osakilpailujen voittoihin ajoi hallitsevat Aasian sarjan mestarit, eli japanilainen Kei Cozzolino ja hänen malesialainen tallitoveri Afiq Yazid. Eskelinen ja Puhakka ovat PRO-AM -luokassa siis hopeasijalla, vain kaksi pistettä sarjajohtajia perässä ja jo 24 pistettä pronssisijalla olevia edessä. Näin huikea taistelu maineesta, kunniasta ja suurista uroteoista jatkuu syyskuun kolmantena viikonloppuna Kiinan Shanghain F1-radalla ajettavissa kahdessa seuraavassa osakilpailussa. Sitä ennen kaksikko nähdään Suomen MM-rallissa, kun Juuso Puhakka on kilpailun huoltoalueella promotoimassa niin itseään, kuin Autourheilun Kansallisen Keskusliiton kuljettaja-akatemiaa ja Eskelinen janoaa MM-rallin yhteydessä ajettan Vetomies-kilpailun voittoa Mitsubishi Lancer WRC-autollaan.

Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo Fuji #1, Japani, la 21.7.2018: Yleiskilpailu Top-5
1. Kei Cozzolino (JPN) & Afiq Yazid (MAS), 26 kierrosta (Pro 1.)
2. Jack Bartholomew (GBR) & James Pull (GBR), +7,618sek (Pro 2.)
3. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), +10,908sek (Pro-AM 1.)
4. Ben Gersekowski (AUS) & Ricard Muscat (AUS), +16,176sek (Pro 3.)
5. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +17,028sek (PRO-AM 2.)

Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo Fuji #2, Japani, su 21.7.2018: Yleiskilpailu Top-5
1. Kei Cozzolino (JPN) & Afiq Yazid (MAS), 30 kierrosta (Pro 1.)
2. Artur Janoz (POL) & Andrea Amici (ITA), +18,499sek (Pro 2.)
3. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +46,155sek (PRO-AM 1.)
4. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), +47,253sek (Pro-AM 2.)
5. Ben Gersekowski (AUS) & Ricard Muscat (AUS), +50,065sek (Pro 3.)

Lamborghini Super Trofeo Asia 2018 EPÄVIRALLINEN sarjatilanne: 7/12 osakilpailua, PRO-AM-luokka: Top-4:
1. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), 96 pistettä
2. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), 94 pistettä
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 70 pistettä
4. Prabakaran Kumar (IND), 64 pistettä

Teksti: Jani Kekoni

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo