Ralli 24.01.2017

Jussi Lindberg hyvillä mielin rallin SM-sarjan avaukseen

Jussi Lindberg starttaa alkavaan kauteen tutulla kalustolla. Kuva: Taneli Niinimäki

Ralli SM-sarjan käynnistää 27.-28.1. Rovaniemen ympäristössä ajettava Arctic Lapland Ralli. Luvassa on 10 erikoiskoetta ja yhteensä yli 250 erikoiskoekilometriä. Arctic Lapland Ralli tarjoaakin kilpailijoille vaativan, mutta samalla erittäin mielenkiintoisen kauden avauksen.

Sipoon autokerhoa edustava Jussi Lindberg kilpailee viime vuoden tapaan SM3-luokassa etuvetoisella Renault Twingo R2:lla.

– Yhden päivän verran ollaan ajettu testiä ja kaikki toimii hienosti. Vielä torstaina käydään ajamassa shakedown, jotta saadaan lopullinen tuntuma kohdalleen, kertoo Lindberg luottavaisena.

Kartanlukijana jatkaa myöskin Sipoon autokerhoa edustava Toni Nuikka, joka on lukenut Lindbergille nuottia vuodesta 2012 lähtien.

– Odottavin fiiliksin ollaan lähdössä Rovaniemelle, koska taukoa kilpailemisesta on jo neljä kuukautta. Reitti on pitkä ja vaativa, joten ilman ongelmia koitetaan selvitä. Toivon, että tiet pysyvät jäässä ja keli olisi lähellä nollaa, Lindberg ennakoi.

– Viime kaudella saatiin jo hyvin vauhtia lisää, joten siitä jatketaan. Podium-sijoituksista lähdetään jokaisessa kilpailussa totta kai taistelemaan.

Teksti: Taneli Niinimäki

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli