Ralli 05.05.2017

Juho Hänninen harmissaan alkukauden ongelmista: ”Ei se huutamalla parane”

Juho Hänninen. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Juho Hänninen sanoo, että MM-rallikauden alku on ollut hänelle kieltämättä hieman hankala. Tulosta ei ole oikein tullut, kun ulosajot ja pienet virheet ovat nakertaneet vauhtia. Toki mukana on ollut teknisiä ongelmiakin, etenkin Meksikossa ja Argentiinassa.

Toyota Yaris WRC:llä ajava Hänninen on summannut viidestä MM-osakilpailusta 15 pistettä, ja on sijalla 10. Hänninen kuitenkin tietää, että tallipäällikkö Tommi Mäkinen ymmärtää tilanteen eivätkä ajohommat ole loppumassa.

– On ollut kärsivällisyyttä. Tommi tietää kuskina itsekin, että parhaansa sitä yrittää ja sitten virheitä vaan on tullut. Ei se huutamalla siitä parane. Ei sitä tahallaan pihalle aja. Harmittaahan se itseänikin, kun on tullut noita virheitä. Tietysti kun ei ole moneen vuoteen ollut mukana, ja sitten ajetaan samoja pätkiä vuodesta toiseen joita jätkät ovat tahkonneet. Sinne kun lähdet ihan puhtaasti nuotista ajamaan, niin se ei ole ihan helppo ajaa samoja aikoja. Kuitenkin sitä itse haluaisi yrittää, niin siinä virhelyöntien mahdollisuus kasvaa, Juho Hänninen miettii.

Vaikka Hänninen on jo kokenut kuski, niin MM-sarjassa hänellä ei kuitenkaan ollut kausilla 2012-2016 kuin yhteensä 10 MM-rallin starttia.

Aiheesta lisää YLE TV2 Motorsport -ohjelmassa lauantaina 6.5. kello 14:20.

Teksti: Miiro Koivula

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli