Ralli 22.06.2017

Juhannusextra – Carlos Sainz Sr: ”Urani huippuhetki ei ollut maailmanmestaruus”

Carlos Sainz on kokenut Jyväskylän ja Suomen MM-rallin kävijä: McKlein

Rallin kaksinkertainen maailmanmestari, espanjalainen Carlos Sainz, 55, on järkähtämätön, kun häneltä kysyttiin mitkä hetket ovat olleet hänen pitkän – ja edelleen jatkuvan – uransa mieleenpainuvimmat hetket. Suomen MM-rallin voitto sinetöi lopullisesti paikan parhaiden joukossa.

Tyylikkäästi harmaantunut Sainz aloittaa tarinansa poikkeuksellisesti:

– Voisi helposti sanoa, että se oli ensimmäinen kisani tai pääsy rallin MM-sarjaan. Se voisi toki olla  luonnollisesti ensimmäinen maailmanmestaruus. Mutta ei, se oli ehdottomasti se hetki, kun tajusin ensimmäistä kertaa, että olen yhtä hyvä kuin pohjoismaalaiset – maailman huiput – heidän omassa lajissaan.

Sainzin urapolku ei ollut kovin systemaattinen eikä hänen aloittaessaan Espanjassa päässyt kilpa-auton rattiin ennen ajokortti-ikää eli vasta 18-vuotiaana.

– Olin kuitenkin päättänyt jo hyvin nuorena, että minusta tulee kilpa-autoilija ja erityisesti rallikuljettaja. Se oli vaikeaa, kun mitään tukea ei ollut ja ralliharrastus oli harvinaista Espanjassa. Kun voitin nuorukaisena Seat Panda -sarjan ja sain palkinnoksi paikan pykälää kovempaan autoon ja sarjaan, oli se valtava sysäys eteenpäin. Tuolloin eteneminen oli muuten vaikeaa ja tuollaiset houkuttimet olivat nuorelle miehelle paras palkinto. Se mahdollisti uran jatkumisen ja kasvatti nälkää entisestään. Olin päättäväinen ja halusin osoittaa epäileville tallipomoille, että osaan oikeasti ajaa monipuolisesti ja pystyn menestymään.

– Siitä tuli erityistä virtaa ja entistä enemmän sisukkuutta. Kun pystyin ensimmäistä kertaa haastamaan pohjoismaalaiset rallissa ja ennen kaikkea voittamaan Jyväskylässä, tiesin, että olen ehdottomalla huipulla ja saavuttanut tavoitteeni. Olin aivan yhtä hyvä kuin kuka tahansa. Se oli unohtumaton tunne ja palkinto pitkästä työstä. Menestyäkseen oli osattava ajaa kaikissa olosuhteissa ja kaikilla alustoilla.

Sainz, lempinimeltään ”El Matador” voitti rallimaailman ehdottoman ammattitestin, Suomen MM-rallin 1990 historiallisesti ensimmäisenä ei-pohjoismaalaisena ja samalla koko sarjan mestaruuden.

Kuusi kertaa hän nousi Keski-Suomessa palkintopallille, mutta toista voittoa ”Sorateiden Grand Prix’tä” ei enää tullut. Sainz ajaa edelleen kilpaa ja on osallistunut mm. vaativaan Dakar-ralliin, jonka hän voitti 2010. Hän pitää pitkän uransa salaisuutena ikuista ja sammumatonta intohimoa kilpa-autoiluun – erityisesti ralliin.

– Olen ollut valtavan onnekas, kun olen pystynyt yhdistämään intohimoni ja työni yhdeksi elämänuraksi. Intohimo oli myös tärkeä perusta uran alkuaikoina ja auttoi vaikeiden vaiheiden yli.

Sainzin poika Carlos Junior ajaa Toro Rosson F1-tallissa, mutta isä ei halua keskustella aiheesta yleisesti eikä varsinkaan huippu-urheilijan isänä:

– En pidä, kun minulta kysytään hänestä ja hänen urastaan. Hän hoitaa sitä itsenäisesti enkä halua puhua siitä.

Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu, Neste Ralli ajetaan Jyväskylässä ja sen ympäristössä 27.-30.7.

Teksti: AKK/Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli