Ralli 07.03.2017

Juha Salo tähtää takaisin voittokantaan Kuopiossa

Juha Salo Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Ralli SM-sarjassa SM1-luokan kakkospaikalta talvikauden viimeisen SM-osakilpailuun starttaava Hannu´s Senior Rally Teamin Juha Salo ja Jarno Ottman lähtevät Kuopion Tahkovuorelle taistelemaan yleiskilpailun voitosta. Tulevan viikonlopun Tahko SM-ralliin Salo valmistautui testaamalla Peugeot 208 T16 R5:n iskukykyä kahdella testitiellä Kanta-Hämeessä.

– Kokeilimme vain, että kaikki toimii parilla erityyppisellä testitiellä. Ja kaikki onkin OK. Uskon, että oma tekeminen ja rento ajaminen ovat ne avaimet, joilla pystymme Tahko SM-rallin voittamaan. Ja voittamaanhan tässä olisi pitänyt pystyä jo koko talvi. Olemme tällä hetkellä takamatkalla, mutta uskon että pystymme kauden mittaan kuromaan piste-eron vielä kiinni.

Sääennusteiden ja Tahkon alueella vallitsevan lumitilanteen perusteella kilpailijoille on lauantaina luvassa hieno perinteinen talviralli: lunta on paljon ja teitä reunustavat paksut lumipenkat.

– Alueen tiet ovat haastavia. Välillä on todella kapeata, mutta samalla nopeahkoa tietä. Katselin viime vuoden incar-videoita ja niissä ajoimme pitkiä pätkiä pehmeässä loskassa ihan täyttä. Jos lauantaina on pakkaskeli niin reitillä saa todella hienoja kyytejä.

– Kuulemma tämän vuoden reitillä on sama EK, jolla viime vuonna ajoin hankeen ja menetin pelin. Ainakin sille EK:lle pitänee tehdä tänä vuonna tarkempi nuotti, Salo hymyilee.

Tahko SM-ralli käynnistyy lauantaina klo 10.01 alkaen. Kilpailussa ajetaan kuusi erikoiskoetta ja yhteensä 106 EK-kilometriä. Kilpailun huoltoalue sijaitsee Tahkovuoren Tahko Event Parkissa. Kilpailijat käyvät huollossa kaksi kertaa kisan aikana ja maaliin kilpailijoita odotellaan saapuvaksi Tahkolle kello 17.00 alkaen.

Rallin reaaliaikainen tulospalvelu toimii kilpailuviikonlopun aikana ralli SM-sarjan sivustolla osoitteessa www.rallism.fi.

Teksti: Marko Mäkinen / Juha Salon Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli