Rata-ajo 15.10.2016

Joonas Lappalainen voitti Hockenheimissa – Audi-mestaruus voi varmistua sunnuntaina

Joonas Lappalainen voitti Audi Sport TT -osakilpailun Hockenheimissa lauantaina. Hän johtaa sarjaa tukevasti ennen huomista finaalistarttia. Kuva Audi Sport.

Joonas Lappalainen on lähellä Audi Sport TT -sarjan mestaruutta. Suomalaislupaus voitti kauden viimeistä edellisen osakilpailun Hockenheimin radalla Saksassa ja johtaa sarjaa nyt 20 pisteen erolla. Viimeinen osakilpailu ajetaan sunnuntaina.

Lappalainen, 18, oli aika-ajon nopein ja pääsi lauantain kilpailuun paalupaikalta.

– Hyvä lähtö ja kun takana muut taistelivat keskenään, sain pidettyä johdon. Pystyin lopussa hallitsemaan tilannetta eikä tarvinnut laittaa täyttä yritystä peliin, Lappalainen iloitsi.

Lappalaisen 264 pistejohto on nyt kaksikymmentä. Dennis Marschall on 244 pisteessä jäätyään lauantain kisassa viidenneksi. Lappalaiselle riittää mestaruuden varmistamiseksi 13. sija sunnuntain osakilpailusta. Kuski ei itse kuitenkaan sijoja mieti.

– Sunnuntaina lähtöruutuni on kaksi. Siitä taas vaan hyvä startti ja samalla taktiikalla kuin tänään. En laske mitään pisteitä etukäteen ja mieti millä sijalla pitää olla. Se on aivan turhaa. Täysillä panostetaan viimeiseenkin kisaan, Lappalainen korosti.

Finaalistartti alkaa sunnuntaina jo kello 10:10 Suomen aikaa. Sitä voi seurata livenä osoitteessa audimedia.tv.

Seuraa Joonasta:
Internet www.lappalainen.eu
Facebook www.facebook.com/joonaslappalainenoffcial
Instagram www.instagram.com/j_lappalainen
Youtube: www.youtube.com/finndrive
Twitter: www.twitter.com/LappalainenJ

Teksti: Joonas Lappalaisen tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo