Rata-ajo 14.10.2016

Joonas Lappalainen kiinni Audi-sarjan mestaruudessa – Finaalikilpailu viikonloppuna Saksan Hockenheimilla

Joonas Lappalainen. Kuva Audi Sport.

Joonas Lappalainen johtaa Audi Sport TT -sarjaa, kun edessä on viimeinen kilpailuviikonloppu ja sen kaksi osakilpailua Saksan Hockenheimin radalla.

Lappalainen ajaa sarjassa toista kauttaan ja on kiinni mestaruudessa. Suomalaiskuskilla on 239 pistettä. Mestaruudesta taistelevat myös Dennis Marschall (230 p.), Sheldon van der Linde (197 p.) ja Nicklas Nielsen (196 p.). Viikonloppuna on jaossa vielä 50 pistettä.

– Varmasti tulee tiukkaa, mutta avaimet ovat ihan omissa käsissä. Tilanne on toisaalta helppo, mutta toisaalta haastava, Lappalainen miettii.

Lappalainen on voittanut kauden aikana kolme osakilpailua. Yhdeksän pisteen johto tarkoittaa, että Lappalaiselle riittäisi esimerkiksi kaksi kakkossijaa Hockenheimista mestaruuteen. Ensimmäinen startti ajetaan lauantaina ja toinen sunnuntaina. Lappalainen sanoo, että varmistelemaan ei voi lähteä.

– On pakko mennä niin kovaa kuin pääsee. Siimaa ei voi antaa yhtään. Rata on kaikille tuttu, eli kaikilla on kokemusta miten täällä pitää ajaa, Lappalainen muistuttaa.

Audi TT cup #4, Joonas Lappalainen. Kuva Audi Sport.

Audi TT cup #4, Joonas Lappalainen. Kuva Audi Sport.

Audi Sport TT Cup vieraili Hockenheimin radalla jo keväällä. Silloin Lappalainen ei kyennyt aivan parhaimpaansa. Pienet murheet on kuitenkin käyty läpi ja analysoitu tarkkaan ja ajotyyliäkin on hieman hiottu.

– Keväällä olimme täällä vähän vauhdillisesti muita perässä. Toinen sektori oli se, missä eroa tuli. Olemme tutkineet asiaa ja uskon, että tätä ongelmaa ei enää ole. Perjantain treeneissä vähän nähdään mikä on oma ja muiden vauhti. Fiilis on hyvä ja mestaruudesta taistellaan, Lappalainen sanoo.

Audi Sport TT Cupissa kaikki ajavat samanlaisilla Audi TT -autoilla. Lappalaisen lisäksi sarjassa ajaa toinenkin suomalainen, Emil Lindholm. Hän yhteispisteissä kuudentena.

Hockenheimin kilpailuja voi seurata livenä audimedia.tv -osoitteessa. Lauantain kilpailu alkaa suomen aikaa 17:10 ja sunnuntaina startti on jo aamupäivällä kello 10:10.

Seuraa Joonasta:
– Internet www.lappalainen.eu
– Facebook www.facebook.com/joonaslappalainenoffcial
– Instagram www.instagram.com/j_lappalainen
– Youtube: www.youtube.com/finndrive
– Twitter: www.twitter.com/LappalainenJ

Teksti: Joonas Lappalaisen tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo