Ralli 11.02.2020

Joonas Huoviselle keskeytys Vaakuna-rallissa – “Nyt täytyy nollata ajatukset”

Huovisella yritystä riittää ja kun kaikki loksahtaa paikalleen, tulosta alkaa varmasti tulla. Kuva: Timo Louhelainen

Kauden toinen Ralli SM -sarjan osakilpailu Mikkelissä päättyi Joonas Huovisella keskeytykseen jo alkumetreillä. Näin ollen pistetili on vielä avaamatta tämän kauden osalta.

Perjantai-illan yleisöerikoiskokeella oli jo nähtävissä, että yrityksen puutteesta homma ei ainakaan jäisi kiinni Mikkelissä. Olosuhteet olivat todella haastavat sankan lumipyryn takia. 

Pitkiä luisuja sekä minimalistisien penkkojen pöllytystä nähtiin Huovisen ja monen muunkin toimesta pitkin iltaa raviradalla. Huovisen sijoitus ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen oli SM3-luokan viidestoista.

Lauantaina edessä oli pitkä kilpailupäivä, kahdeksan haastavaa erikoiskoetta ja yhteensä 110 erikoiskoekilometriä. Aamun herätyksenä toimi Saksan 11,66 kilometriä pitkä erikoiskoe. Jo ennen puolta väliä Huovisen Peugeot kuitenkin liukui syvään ojaan, jonka seurauksena aikaa tuhraantui yli 10 minuuttia. Katsojien avustuksella matka kuitenkin jatkui.

– Pari napsua pitäisi rauhoittaa menoa, jotta pysytään reitillä eikä olisi liikaa puristusta, Huovisen kartanlukija Arto Romppanen kommentoi ojaan ajon jälkeen.

Kaksikko jatkoi vielä kolmannen erikoiskokeen läpi, mutta sen jälkeen syntyi päätös keskeyttämisestä.

– Hävittiin niin paljon aikaa kakkosella, että ei ollut enää järkeä jatkaa kilpailua, vaikka auton puolesta se olisi ollut mahdollista. Pistesijat karkasivat ulottumattomiin, joten päätettiin pistää pillit pussiin ja lähteä keskittymään tuleviin kilpailuihin, Huovinen kertoo.

Tiimissä ei ole heitetty pyyhkeitä kehiin vaikeasta alkukaudesta huolimatta. Kuljettaja itse tietää, että ajaminen kyllä sujuu, kunhan kaikki muut palaset loksahtavat kohdalleen. Kotiläksyjä on tiedossa ja tietty rentous koko hommaan on löydettävä ensimmäiseksi.

– Nyt täytyy nollata ajatukset kokonaan ja yrittää löytää sisäinen rauha, jonka jälkeen voi aloittaa puhtaalta pöydältä rakentamaan parempaa loppukautta. Katsotaan, jos auton vaihdelaatikko saadaan huollosta takaisin ennen tulevan viikonlopun Ilomantsi rallia, niin käydään siellä treenimielessä kilpailemassa vielä ennen Joensuun osakilpailua, Huovinen suunnittelee.

Seuraava Ralli SM -sarjan osakilpailu ajetaan Huovisen kotimaisemissa Joensuussa helmikuun viimeisenä päivänä. Joensuun SM Itäralli päättää sarjan talvikauden.

Teksti: Joonas Huovinen Rallying -tiedotus, Timo Louhelainen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli