Rallicross 25.08.2018

Jonttu Rajala jäi pisteen päähän SM-kullasta – Miehellä yhteensä 42 SM-mitalia

Joni-Pekka Rajalalla on nyt yhteensä huikeat 42 SM-mitalia. Kuva: RajalaRX Tiedotus

Vain yksi piste vaihtoi Joni-Pekka “Jonttu” Rajalan rallicrossin SRC-luokan SM-kullan hopeamitaliin sarjan päätöskilpailussa Kouvolassa. Porilaisen tavoite kahdesta SM-mitalista kuitenkin toteutui miehen ajettua SRC:n lisäksi myös autokrossiluokan hopealle.

Rajala kävi mestaruudesta tiukkaa kaksinkamppailua sastamalalaisen Henri Haapamäen kanssa aina SRC-luokan finaalilähtöön saakka. Ratkaisevassa lähdössä Rajala jäi kuitenkin joukon viidenneksi eikä päässyt enää finaalikierrosten aikana haastamaan luokan Suomen mestariksi ajanutta Haapamäkeä. SM-prossille ajoi kauhavalaiskuski Mika Perttula.

– Pitää olla tyytyväinen tulokseen. Kahta mitalia lähdettiin tavoittelemaan ja se saavutettiin eikä parempaa tulosta oikein voi kovatasoisen kauden päätteeksi toivoakaan. Totta kai pitää kiittää kannustajia ja tukijoita, jotka tämän tekevät mahdolliseksi, Jonttu Rajala summasi.

Autokrossiluokassa jo edellisessä osakilpailussa Jalasjärvellä mestaruuden varmistanut Juha Rytkönen hallitsi odotetusti myös Kouvolan kilpailua. Hopeaa lähtivät tasapistein tavoittelemaan Rajala ja parkanolaiskuljettaja Tero Tukiainen. Ilman draamaa ei mitalisijoja selvitetty porilaisen auton iskunvaimentimen putken väännyttyä alkuerässä ja semifinaalissa Rajala joutui keskeyttämään etupyörän laakerin petettyä.

– Kaiken kaikkiaan kalusto toimi murheista huolimatta odotetusti ja vaikka jouduinkin jättämään autokrossin kisan semifinaaliin, hopeamitali pysyi näpeissä kolmen pisteen erolla pronssille ajaneeseen Tukiaiseen, jo toisen kerran urallaan viiteen SM-mitaliin yhdellä kaudella yltänyt ja kilpailu-uransa aikana peräti 42 SM-mitalisijaa ajanut Jonttu Rajala kertoi.

Teksti: Rajala RX Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross