Ralli 27.09.2019

Jesse Turunen rallin SM-kauden päätöksestä: “Ollaan jännän äärellä!”

Jesse Turunen lupailee voittovauhtia Salo-Turku-ralliin. Kuva: Hannu Rainamo.

Ailahtelevalle rallikaudelle kultaista loppua tavoitteleva Jesse Turunen toteaa olevansa ”jännän äärellä”. SM4-luokassa kaudella 2016 mestaruutta juhlinut Turunen haluaa uusia nimensä mestareiden taulukossa. Sen saavuttaminen vaatii täydellistä onnistumista perjantaina ja lauantaina.

– Ei ajatella liiaksi sarjatilannetta ja lähdetään ajamaan voitosta. Tai eihän tässä muuta vaihtoehtoa edes ole, toteaa Turunen tilanteestaan ennen Salon ja Turun seudulla perjantaina ja lauantaina järjestettävää SM-kauden päätöstä.

Voitolla Turunen varmistaisi itselleen SM4-luokan mestaruuden ja miehen filosofiaan kuuluu, ettei tunnustelemalla saavuta kuin rikkonaisen ajon. Kilpaa ajetaan alusta lähtien ja teknisten murheiden pysytellessä taka-alalla joensuulaiselta ei voida odottaa kuin voittoa. Miehen nopeus on yleisesti tiedossa ja osoituksena tästä on edellisen osakilpailun voitto reilulla kahden minuutin marginaalilla.

Turusen valmistautuminen Salo-Turku-akselilla ajettavaan ralliin ei ole sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Auton rikkoontuminen sotki testejä, jolloin kilometrit ratissa jäivät vähiin. Turusen kiusaksi jo useamman kerran osoittautuneet vetoakselit aiheuttavat edelleen päänvaivaa.

– Jotain mystistä tässä nyt on ja eniten sapettaa, kun vika toistuu yhä uudelleen. Mutta ratkaisuhan on selkeä. Otetaan taas korillinen vetareita konttiin, ettei sitten jää siitä kiinni.

Jesse Turusella on ollut ongelmia vetoakseleiden kanssa. Kuva: Hannu Rainamo.Kuva: Hannu Rainamo

Huolimatta pienestä takaiskusta Turunen odottaa jo perjantai-illan pimeässä ajettavia erikoiskokeita. Edellisestä kilvanajosta syyspimeillä on kulunut jo aikaa, mutta se ei miestä häiritse.

– Viimeksi tällaisissa olosuhteissa on taidettu olla Karin (kartanlukija) kanssa Hyundain kopissa. Joten eiköhän se lähde sujumaan ihan itsekseen, päättää Turunen pilke silmäkulmassa.

Teksti: Jani Salonen.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli