Ralli 23.09.2016

Jesse Turunen hakee rallin SM4-luokan mestaruutta

Jesse Turunen ei mieti liikaa mitalia startatessaan kauden viimeiseen ralliin. Kuva: Jani Salonen

Rallybaron-tiimin kuljettaja Jesse Turunen on ehdottomasti yksi kauden yllättäjistä, sillä tulokaskauttaan SM-sarjassa ajava joensuulainen on vienyt nimiinsä kauden osakilpailuista puolet.

Odotuksia paremmin sujuneen kauden johdosta mies lähtee Pirelli ralliin hakemaan mestaruutta,

– Monenmoisia mietteitä on viime päivinä päähän ilmaantunut, mutta ei keskitytä liikaa mestaruustaistoon. Kultamitali tulee, jos on tullakseen, turha sitä on sen enempää asiasta stressata. Lähdetään Karin kanssa ajamaan tarkasti ja katsotaan tilannetta perjantain jälkeen. Lindroos ja Ruotsalainen tulevat tappelemaan voitosta todella kovaa, siihen kyytiin meidän ei onneksi tarvitse lusikkaamme sotkea, Turunen toteaa.

Esa Ruotsalainen on jo varmistanut hopeamitalin SM4-luokassa, joten mitään menetettävää Turusen pahimmalla haastajalla ei ole. Turuselle mestaruuteen riittää neljäs sija, mikäli Ruotsalainen vie voiton. Tampereen seudulla ajettavan kilpailun tiestö on kuitenkin Turuselle mieluisaa ja tarkoituksena on ajaa rallia, mummojen kirkkokyydityksiin mies ei lupaa itseänsä ilmoittaa. Kesällä ajetussa Autoglym-rallissa hän sai kosketuksen siihen, mitä on luvassa.

– Kyllä nämä tiet sopivat minulle huomattavasti paremmin kuin edellisen osakilpailun kiitotiet. Jollain tapaa tulee mieleen kotiseutu, sillä erotuksella, että mutkat tulevat jyrkemmin ja hypyt terävämmin vastaan. Sen kun muistaa nuotituksessa, niin kyllä tästä ihan hyvä paketti saadaan kasaan.

Lauantaina nähdään, kuka SM4-luokan kuljettajista kiirehti reitin nopeimmin lävitse ja kenelle kirkkain mitali meni, sitä ennen on luvassa tiukkaa vääntöä yhdeksän erikoiskokeen verran. Turunen kutsuu rallifanit kannustamaan reitille, sillä kunnon tsemppi antaa aina ripauksen lisää fiilikseen.

Teksti: Jesse Turusen Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli