Maarata 01.05.2019

Jesse Mustoselta hieno suoritus Dingolfingissa

Jesse Mustonen podiumilla (vas.) yhdessä voittajan Michael Härtelin ja toiseksi sijoittuneen Lukas Fienhagen kanssa. Kuva Must One's Racing Team.

Must One’s Racingin Jesse Mustonen ajoi keskiviikkona Saksan Dingolfingissa tasokkaassa maaradan kutsukilpailussa.

Lähes vuoden tauko maaradalta ei ainakaan tuloksissa näkynyt, sillä Mustonen aloitti kilpailun komeasti erävoitolla. Toinen erä sujui yhtä mallikkaasti ja mies ylitti maalilinjan ensimmäisenä. Kahden erän jälkeen varkautelaisella oli täysi pistepotti.

Kolmannessa erässä Saksan MM-tähti Michael Härtel oli Mustosta nopeampi. Samoin kävi neljännessä erässä. Alkuerien jälkeen Mustonen oli komeasti toisena ja paikka finaalissa oli plakkarissa.

Finaalin startti ei Mustoselta onnistunut ja lopulta kovan taistelun jälkeen pyöräkin alkoi hyytymään. Loppusijoitus kilpailussa kuitenkin upeasti kolmas.

– Ihan hyvä kisa. Melkein vuosi siitä on, kun viimeksi maarataa ajoin. Kaksi eka erää meni hyvin ja niistä tuli voitot. Kolmannessa ja neljännessä Härtel oli startissa nopeampi, joten en lähtenyt hulluttelemaan, vaan otin varmat kakkossijat, kommentoi Mustonen päivän kilpailuaan.

– Finaalissa jäin startissa pussiin. Sain kunnon santasuihkun eka kurvissa. Yritin vielä tokapäässä ulkoa ohi, mutta sitten tuli jo hiekkaa niin paljon, että tässä vaiheessa heittolasit oli käytetty. Myös pyörä alkoi hyytymään, ilmeisesti juuri tuon valtavan hiekkasuihkun myötä.

Ajon lisäksi Mustosta ilahdutti monet tervehtijät ja tsemppaajat, jotka kävivät kyselemässä viime vuoden onnettomuudesta ja siitä kuntoutumisesta.

– Arvostusta ja kunnioitusta Saksassa löytyy, hymähti Mustonen lopuksi.

Tulokset:
1. Michael Härtel Saksa 25
2. Lukas Fienhage Saksa 19
3. Jesse Mustonen Suomi 18 (5,5,4,4,R)
4. Andrew Appleton Iso-Britannia 16
5. Julian Cayre Ranska 12
6. Kenneth Kruse Hansen Tanska 11
7. Martin Malek Tsekki 9
8. Richard Hall Iso-Britannia 8
9. Mika Meijer Hollanti 6
10. David Pfeffer Saksa 6
11. Marcel Dachs Saksa 4
12. Charley Powell Iso-Britannia 1

Teksti: Tomi Nevanperä, Must One’s Racing Team

Uusimmat

Lisää aiheesta

Maarata