Ralli 15.06.2018

Jere Pensas haluaa kaventaa eroa kärkeen

Edellisessä SM-osakilpailussa nousujohteisesti kurvaillut Jere Pensas uskoo vauhdin kasvavan Pohjanmaa Rallissa viikonloppuna. Kuva: Jarno Saari

Rallin SM-sarjan V1600 -luokassa kilpaileva laihialainen Jere Pensas lähtee nyt alkavan viikonlopun Pohjanmaa Rallissa uransa neljänteen yleisen luokan Suomi cup -pisteiden jahtiin. Kahdessa edellisessä kisassa Renault Meganella pisteille ajaneella laihialaisella on tavoitteena nostaa vauhtia lähemmäksi luokan kärkeä.

Edellisessä osakilpailussa Kouvolassa Pensas ja kartanlukija Jouni Saarijärvi ajoivat nousujohteisen rallin. Samalla kaavalla laihialaispari lähtee nyt viikonloppuna Pohjanmaa Rallin reitille.

– Lähdemme kaventamaan eroa kärkeen. Jos Kouvolassa ero kärkeen oli minuutin luokkaa, niin pyrimme kaventamaan sen puoleen minuuttiin. Luulen, että siihen on mahdollisuudet, sillä kilpailu kilpailulta olemme pystyneet nostamaan vauhtia. Kun aiemmin ajoin enimmäkseen rallisprinttejä, niin nuoteista kunnon kisavauhtia ajaminen vie oman aikansa, Pensas perusteli.

Pensaan ja Saarijärven edelliset kisakilometrit sorateiltä ovat Kouvolan SM-rallin peruja. Laihialaispari uskoo silti vauhdin löytyvän nopeasti.

– Eilen tuossa kotitiellä vähän ”kuavitin” ja nyt pyöränkulmien säätöjen jälkeen kaikki on valmista rallia varten. Tehdään perjantaina hyvät nuotit ja niillä sitten päästellään pätkät läpi.

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu liputetaan matkaan Seinäjoen Sorsanpesältä perjantaina klo 19:01. Illan kahden erikoiskokeen ja yötauon jälkeen rallin kuusi kiirustaivalta kurvaillaan lauantain aikana Ylistaro-Isokyrö-Laihia -akselilla. Erikoiskoekilometrejä kertyy tahkottavaksi karvan vajaat 107 kilometriä.

Teksti: Pensas Racing / JiiVee Korpela

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli