Rallisprint 12.03.2018

Jere Pensas etenee aikataulun mukaan rallisprintin SM-sarjassa

Ykköstila Rovaniemen SM-rallisprintissä vankisti Jere Pensaan piikkipaikkaa rallisprintin Suomi Cupin V1600-luokassa. Kuva: Taneli Niinimäki

Nuorten sarjan rallisprintin hallitsevan tuplamestarin Jere Pensaan mestaruusjahti etenee aikataulussa nyt yleisen luokan puolella. V1600-luokassa Suomi Cup -mestaruutta tavoitteleva laihialainen voitti ensimmäisen osakilpailun tapaan myös kauden toisen, Rovaniemellä ajetun osakilpailun. Pensaan Renault Megane liikahti Mäntyvaaran raviradan ympäristössä 19 sekuntia toiseksi ehtinyttä nopeammin.

Jo ensimmäisellä vedolla Pensas oli selvästi kilpakumppaneitaan nopeampi. Toisella kierroksella kohentunut aika viimeisteli laihialainen ylivoimaisen ykköstilan V1600-luokassa.

– Ensimmäisellä ringillä auto meni pitkin penkkoja. Omasta mielestä tuntui, että aika ei voi olla häävinen. Oli se kuitenkin muihin nähden hyvä aika, Pensas yllättyi.

– Toisella ajokerralla reitti oli liukas, mutta ajo tuli puhtaammin, ilman isompia penkkaan osumisia. Tarkempi ajaminen näkyi kellossa lähes kolmen sekunnin aikaparannuksena. Matka Rovaniemelle oli pitkä, mutta eipä ollut mikään turha reissu, kun voitto tuli kotiin ja pistejohto vankistui muutamalla pisteellä.

Rallisprintin ja rallin SM-sarjoissa samalla autolla kilpailevan Pensaan seuraava rypistys on vajaan kahden kuukauden kuluttua Vihdissä kurvailtava rallisprintin kauden ensimmäinen asfalttikilpailu.

– Asfaltilla ajaminen on selkeää. Niissä ei yleensä radan pinnan muutokset pahemmin vaikuta suoritukseen. Asfaltilla pystyy vetämään omia linjoja. Odotan jo innolla kesän asfalttikisoja, heittää Pensas toukokuun suuntaan.

Ja miksi ei heittäisi, sillä laihialaisella on nuorten luokan mestaruudet kahdelta edelliseltä kaudelta rallisprintin asfalttisarjasta Future Cupista.

Teksti: Jere Pensaan Tiedotus / JiiVee Korpela

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallisprint