Rallicross 19.03.2020

Jere Kalliokoski palaa rallicrossin EM-sarjaan suomalaistiimillä

Jere Kalliokoski nähdään välivuoden jälkeen EM-rallicrossissa. Kuva: Linda Klemola.

Alahärmäläinen Jere Kalliokoski, 23, tekee paluun FIA European Rallycross Championship -sarjaan. Kalliokoski on ajanut EM-sarjaa kahdella kaudella, 2017 Albatec-tiimin Peugeotilla ja toissakaudella alla oli sarjatulokas G-Fors-tallin Renault. Tulevalla kaudella Kalliokoski kiertää EM-sarjan Supercar-luokan Ford Fiestalla, takanaan oma suomalaistiimi. Viime kaudella Kalliokoski sai pronssia sekä SM-sarjasta että pohjoismaisesta RallyX Nordic -sarjasta.

– Näistä eurooppalaisista talleista sain arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten. Tiedän, mitä odottaa kilpailuista. Viime kausi oli aika tiivis, kisoja oli paljon. Pronssit eivät aivan tyydytä, olisi voinut paremminkin mennä. Tähän kauteen lähdetään kotimaisella, samalla yhteen hioutuneella tiimillä kuin viime kaudella. Porukka on laittanut auton huolellisesti kuntoon. Tulevalla kaudella sarjaan tulee paljon kuljettajia, mukana on myös tuttuja kavereita RallyX-sarjasta. Laitetaan kampoihin joka kisassa ja jokaisessa startissa, AL-Härmää edustava Kalliokoski kertoo.

Kalliokosken kausi on suunniteltu alkavaksi Belgian Spa-Francorchampsin legendaarisella radalla toukokuun puolessa välissä, mutta koronaviruksen laajennuttua pandemiaksi, kalenteriin saattaa tulla muutoksia. Seuraava osakilpailu olisi tarkoitus ajaa Kalliokosken suosikkiradalla Norjassa. Kausi päättyy syyskuussa Latvian Bikerniekiin. Osa radoista on härmäläiselle tuttuja, kauteen lähdetäänkin palkintokoroke mielessä.

– Ainoastaan Belgian rata olisi ollut uusi. Muissa olen ajanut enemmän ja vähemmän. Oma suosikkini on Hell. Se on vauhdikas, siellä on paljon korkeuseroja eikä maisemissakaan ole valittamista. Tiimin tavoitteena on, että saadaan ehjiä kisoja ja kauden mittaan päästään nousemaan podiumille. Aina, kun menen radalle, menen sinne voittaakseni.

European Rallycross Championship -kalenteri 2020, muutokset saattavat olla mahdollisia.

Belgia, Spa-Francorchamp 16.-17.5.
Norja, Hell 13.-14.6.
Ruotsi, Höljes 4.-5.7.
Ranska, Loheac 5.-6.9.
Latvia, Bikernieki 18.-19.9.

Teksti: Toni Lönnroos, tiedote.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross