Ralli 15.02.2017

Järvinen tavoittelee Mikkelistä paikkaa podiumilla

Tommi Järvinen kisaa SM Ralli -sarjan SM2-luokassa. Kuva: Jani Salonen

Rallin SM2-luokassa ajava Tommi Järvinen hakee jatkoa hyvin alkaneeseen kauteen. Napapiirin Arctic Lapland Rallysta kertyi mukavasti pisteitä ja sieltä saavutettu neljäs sija oli miehelle yllätys. Tästä luottamusta saaneena Järvinen lähtee tavoittelemaan kauden toisesta SM-osakilpailusta Mikkelistä podiumpaikkaa.

– Tyrkätään huolella, ajetaan oikeasti rallia ja ollaan nopein Subaru-kuljettaja, lataa Järvinen tavoitteistaan.

Miehen olemuksesta huokuu luottamus ja kokeneen kilpakuljettajan voitontahto. Analyysit Arctic Lapland Rallin aikatappioista Järvinen jättää sikseen, mutta myöntää, ettei pitänyt aikaerosta suhteessa kärkimiehiin. Tämän eron kuromiseksi tiimi on tehnyt paljon töitä ja testien parissa on vietetty aikaa. Meno tuntuu parantuneen nelivetoisen ratsun tullessa pala palalta tutummaksi. Järvinen antaa kiitosta tästä taustajoukoilleen, jotka mahdollistavat etenemisen kuvailemallaan “puoliammattilaisen harrastajan” -uralla.

Mikkelin SM-ralli on miehelle kolmas kerta Etelä-Savon vauhdikkailla teillä. Aikaisemmin meno on ollut haastavaa, keskeytyksiin painottunutta. Milloin syynä on ollut ulosajo tai tekniikan pettäminen. Tällä kertaa Järvinen toteaa vanhan viisauden olevan puolellaan, kolmas kerta toden sanoo.

Teksti ja kuva: Jani Salonen

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli