Ralli 17.08.2016

Jari Huttunen taistelee Saksan MM-rallissa ADAC Opel Rallye Cupin voitosta

Jari Huttusella ja kartanlukija Antti Linnakedolla on takana onnistunut testirupeama. Kuva: Jari Nurminen

Saksan ADAC Opel Rallye Cupissa tällä kaudella kilpaileva Jari Huttunen starttaa perjantaina kauden tärkeimpään kilpailuunsa. Opel-merkkisarjan viides ja kuudes osakilpailu ajetaan Saksan MM-rallin oheiskilpailuna. Sarjaa johtava Huttunen lähtee MM-rallin reitille ennakkosuosikkina.  

Jari Huttusella ja kartanlukija Antti Linnakedolla on edessä kolme haastavaa ajopäivää. Niiden aikana ajetaan kaksi ADAC Opel Rallye Cupin osakilpailua samalla reitillä MM-sarjan osakilpailun kanssa. Ensimmäisessä osakilpailussa ajetaan perjantain erikoiskokeet. Toinen osakilpailu käsittää lauantain ja sunnuntain erikoiskokeet.

– Ainakin perjantain erikoiskokeet ovat nuotituksen perusteella todella vaativia. Hulluttelemaan ei kannata lähteä, mutta jälleen kerran tavoitteena on voitto. Katsomme ensimmäisillä pätkillä, mikä muiden vauhti on ja kiristämme tarvittaessa, Huttunen sanoo.

Huttunen ja Linnaketo lähtevät pitkään kilpailuviikonloppuun hyvin valmistautuneina. Takana on onnistunut testirupeama Tsekin asfalttiteillä. Ajotuntuman lisäksi testeissä varmistettiin auton toimivuus. Kaikki on kunnossa ennen pitkää kisaviikonloppua.

– Toki pitkässä kisassa voi sattua mitä tahansa, mutta auto kyllä kestää, jos emme itse osu mihinkään. Renkaat kuluvat pitkillä erikoiskokeilla paljon, joten se pitää osata ottaa huomioon. MM-ralli tuo tähän kisaan oman mausteensa, sillä nyt edellä ajaa paljon autoja, jotka leikkaavat mutkiin rohkeasti. Näin ollen tielle nousevan irtosoran kanssa pitää olla tarkkana.

Opel-merkkisarjan kannalta kahden kisan viikonloppu on elintärkeä. Neljästä ensimmäisestä osakilpailusta kolme voittoa napanneella Huttusella on siihen lähdettäessä tukeva 59 pisteen johto ruotsalaiseen Pontus Åhmanniin. Sarjakolmosena on Åhmannin maanmies Tom Kristensson.

ADAC Opel Rallye Cup 2016 pistetilanne top 5, 4/8 osakilpailun jälkeen:
1. Jari Huttunen – Antti Linnaketo FIN, 155
2. Pontus Åhmann – Johan Johansson SWE, 96
3. Tom Kristensson – Timmy Berntsson SWE, 77
4. Sebastian von Gartzen – Hans-Peter Loth GER, 65
5. Niklas Stötefalke – Tobias Braun, GER 63

ADAC Opel Rallye Cup osakilpailut 2016:
04.03.-05.03. ADAC Saarland-Pfalz Rallye
15.04.-16.04. ADAC Hessen-Rallye Vogelsberg
06.05.-07.05. ADAC Rallye Sulinger Land
15.07.-16.07. S-DMV Thüringen Rallye
18.08.-21.08. ADAC Rallye Deutschland (2 osakilpailua)
30.09.-01.10. ADAC Rallye Baden-Württemberg  
21.10.-22.10. ADAC 3-Städte-Rallye

www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.adac-motorsport.de/adac-opel-rallye-cup/de/

Teksti: Jari Huttusen Tiedotus

Jari Huttunen ajoi aikasakon rasittamana kolmanneksi Saksassa

Jari Huttunen jahtaa jo kauden kolmatta voittoaan

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli